Japani salli uwb-laitteet

Markkinoille ehkä jo tänä vuonna
Japani salli uwb-laitteet

Japanista tulee USA:n jälkeen toinen maa, jossa on sallittua käyttää uwb-radiolaitteita. Asiasta kertoo maan hallituksen virallinen uutislehti. Markkinoille uwb-laitteiden uskotaan ehtivän ehkäpä jo tämän vuoden loppupuolella.

Japanin viranomaiset myönsivät uwb-radioiden käyttöön taajuudet 3,4–4,8 ja 7,25–10,25 gigahertsin alueella. Neljän gigahertsin alueella laitteiden tulee asetuksen mukaan käyttää erityisiä tekniikoita, jotka takaavat sen, etteivät laitteet häiritse muita samalla taajuudella toimivia laitteita.

Säädökseen on tuotu poikkeus, jotta laitteiden nopeampi tulo markkinoille olisi mahdollista. Joulukuun 2008 asti myyntiin saa tuoda uwb-laitteita, joiden radio-osa ei ole varustettu tällaisella häiriöntunnistus- ja välttämistekniikalla. Sellaisten kehitys on edelleen melko aikaisessa vaiheessa.

Maksimilähetysteho rajattu

Japanilaismäärityksissä uwb-radioiden maksimilähetysteho on rajattu 41,3 dBm:iin megahertsiä kohti. Datansiirron pitäisi radioilla onnistua 50 megabitin sekuntivauhtia.

Euroopassa taajuuskysymys on edelleen auki. Euroopassa alle viiden gigahertsin taajuuksia on ajateltu tuleville 4g-mobiiliverkoille, vaikka niiden määrittelytkin ovat vasta työn alla. Toisaalta EU:n sisällä mietitään parhaillaan uwb-laitteiden sallimista 4,2-4,8 gigahertsin alueella, jotta mahdollistettaisiin laitteiden nopea markkinoille tuominen sekä raudan ja sovellusten kehittäminen Japanin nyt omaksuman linjan mukaisesti. (Prosessori)

Tagit: Japani, Uwb
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös