Julkisten wlanien rakentaja tutkailee Suomea
Iso eurooppalainen julkisten pisteiden wlan-verkkorakentaja haluaa laajentua aggressiivisesti Pohjoismaiden markkinoilla. Tavoite on rakentaa Pohjoismaihin 3500 wlan-pistettä kolmessa vuodessa. Suomeen tulo on harkinnassa, mutta toistaiseksi tätä markkinaa vasta seurataan.
"Tutkimme mahdollisuuksia, ja arvioimme Suomen markkinaa. Konkreettisia etenemissuunnitelmia ei ole vielä tehty", The Cloudin Pohjoismaiden päällikkö Roald Sandén kertoo Tietokone-lehdelle. Suomi on hänen mukaansa houkutteleva markkina, koska wlan-tarjontaa on vielä "naurettavan vähän".
Roald Sandénin mukaan The Cloudilla on paljon julkisia wlan-pisteitä Isossa-Britanniassa ja Saksassa. Pohjoismaiden markkinat kiinnostavat, koska täällä on vielä huomattavan vähän wlan-pisteitä isompiin länsimaihin verrattuna. The Cloud aikoo seuraavaksi rakentaa 800 uutta hotspotia Ruotsiin ja Tanskaan 500.
Yhteensä noin 8000 tukiasemaa
Yhtiö aloittaa yhteistyön myös norjalaisen Telenorin kanssa, jonka asiakkaat pääsevät julkisesti verkkoon The Cloudin 8000 tukiaseman verkoston kautta esimerkiksi hotelleissa, kaupunkien keskustoissa ja lentoasemilla. Tukiasemista noin 6000 on Isossa-Britanniassa ja 1500 Saksassa. Näillä määrillä The Cloud laskee olevansa Euroopan suurin alallaan.
Telenorin kännykkäliittymien asiakkaat voivat ostaa verkkoihin käyttöaikaa tekstiviestillä ja ottaa veloituksen kännykkälaskulleen. Telenor on ensimmäinen operaattori Pohjoismaissa, joka on tehnyt sopimuksen Cloudin kanssa. Suomessa esimerkiksi Telia-Soneralla on Homerun-asiakkaiden käytettävissä tuhansia wlan-pisteitä kumppaneiden kautta eri puolilla Aasiaa, Eurooppaa ja Yhdysvaltoja.
The Cloud ei itse myy pääsyä verkkoihin, vaan vuokraa niitä esimerkiksi mobiili- ja kiinteän verkon operaattoreille sekä muille palveluntarjoajille, jotka voivat sitten tarjota yhteyttä loppukäyttäjille haluamaansa hintaan.








