Jupakka paljasti Linux-kehityksen ongelmia
Suositun Linux-jakelu Debianin uuden version kehitystyön loppupuoli on paljastanut avoimen koodin kehitysmallin ongelmia. Kehittäjäyhteisön työmoraali voi yhtäkkiä heiketä.
Ongelmista kertoo nettipalvelu Linux-Watch. Sen mukaan Debian Linuxin version 4.0 (koodinimi Etch) kehitystyön loppupuoli sujui ikävissä merkeissä. Kehitystyötä johtava kaksikko halusi vauhdittaa Debianin valmistumista, mikä on perinteisesti ollut jakelun heikko kohta. Linux-Watchin mukaan Debianin myöhästely oli esimerkiksi yksi syy huippusuosituksi nousseen Ubuntu Linux -jakelun perustamisen takana.
Palkasta riitaa, kehitystyö hidastui
Loppurutistusta yritettiin vauhdittaa siten, että Andreas Barth ja Steve Langasek saisivat palkkaa kehitystyöstä hetken ajan. Debianin kehittäjät perustivat Dunc-Tank.org-hankkeen, jolla kerättiin rahaa kahden kuukauden palkkaa varten. Langasek tekisi työtä koko ajallaan lokakuun ja Barth marraskuun, jolloin koodi saataisiin valmiiksi joulukuun alkuun.
Käytännössä tästä alkoi kuitenkin ideologinen riitely. Monet kehittäjät eivät halunneet, että joillekuille maksetaan työstä, ja yrittivät jopa saada Barthin kokonaan pois johdosta.
Riitely vei aikaa työstä sekä laski moraalia, ja Barthin mukaan muutamat ennen innokkaasti työtä tehneet alkoivat tehdä työtä hitaammin. Nämä seikat, joidenkin muiden tekijöiden rinnalla, aiheuttivat sen, että Debian myöhästyy jälleen. Jälkikäteen Barth muistuttaa blogissaan, etteivät henkilöriidat olleet pääsyy myöhästymiseen. Jupakka kuitenkin kertoo avoimen kehityksen konseptin joistakin haasteista.








