Jyväskylä menestyi it-alan koulutuksessa
Jyväskylän yliopisto ilmoittaa nousseensa ykköseksi informaatiotekniikan alan tuotteliaimmaksi maistereiden ja tohtoreiden kouluttajaksi. Yliopistosta valmistui viime vuonna alalle 121 maisteria ja 25 tohtoria. Jyväskylässä lasketaan, että valtakunnallisesti tietojärjestelmätieteiden maistereista jo kolmannes valmistuu Jyväskylän yliopistosta.
Informaatioteknologian tiedekunta kertoo erikoisuudekseen esimerkiksi kauppatieteitä ja luonnontieteitä yhdistävän opetus- ja tutkimusprofiilin. Pääaineiksi voi valita tietotekniikan, tietojärjestelmätieteen, tietojenkäsittelytieteen tai kognitiotieteen. Tiedekunnassa on 2000 maisteriopiskelijaa ja 180 jatko-opiskelijaa. Henkilökuntaa on 200.
Jyväskylän yliopisto tarjoaa myös julkisuudessa kiisteltyjä ammattikorkeakoulujen jatko-opintoja. Tiedekunta ottaa opiskelijoita erillisellä opiskelijavalinnalla maisterikoulutukseen, jossa soveltuvan ammattikorkeakoulu- tai kandidaatin tutkinnon tehneet suorittavat maisterin tutkinnon. Koulutus kestää täysipäiväisesti opiskellen kahdesta kolmeen vuotta. Haku maisterikoulutukseen päättyy maaliskuun lopussa.
"Alueen ja yliopiston sijoitukset informaatioteknologian koulutukseen alkavat kantaa hedelmää. Tutkintorakennetta on muokattu kansainvälisten suositusten mukaiseksi ja sisältöjä päivitetään jatkuvassa vuoropuhelussa alan yritysten ja tutkijoiden kanssa. Tutkintomäärien kasvaessa erityistä huomiota on kiinnitetty monimuotoiseen koulutukseen ja laatuun. Esimerkiksi maisteripajojen avulla olemme pyrkineet tukemaan työssäkäyvien opiskelijoiden valmistumista", dekaani Jukka Heikkilä sanoo tiedotteessa.








