Kaksi gigabittiä langattomiin yhteyksiin

IBM kehittää uutta lähetintekniikkaa
Kaksi gigabittiä langattomiin yhteyksiin

Wlan-yhteyksissä päästään pian satojen megabittien vauhteihin, kun työn alla olevaan uuteen n-standardiin pohjautuvia laitteita alkaa ilmestyä markkinoille. IBM on kuitenkin kehittänyt radiotekniikan, jolla päästään moninkertaisiin datanopeuksiin.

IBM:n kehittämä piirisarja toimii 60 gigahertsin eli ns. millimetriaaltojen taajuusalueella. Näissä taajuuksissa on yhtiön mukaan paljon potentiaalia hyvin nopeiden langattomien yhteyksien toteuttamiseen ja toisaalta taajuuksien käyttöä ei ole missään säännelty.

IBM on valmistanut lähetinvastaanottimen 0,13 mikronin cmos-prosessilla. Englantilaisen Electronics Weekly -lehden mukaan vastaanottimen koko on piillä 3,3 x 1,7 milliä ja lähettimen 4 x 1,6 milliä. Lähettimen tehonkulutus on noin 800 milliwattia.

Vaihtoehdoksi ethernet-kaapeloinnille

Tekniikkaa ei ole suunniteltu pitkien matkojen kantamiin, eikä 60 gigahertsin alue sellaisiin kovin hyvin sovellukaan. Lähinnä IBM on suunnitellut tekniikan esimerkiksi langattomien gigabitin Ethernet-yhteyksien toteutuksiin. Tällainen voitaisiin tuoda vaikkapa HD-television ja seinään upotetun teräväpiirtoa tukevan dvd-soittimen välille.

Ylipäätään uusi tekniikka voisi kilpailla lähinnä WLANin uuden n-version tai uwb-yhteyksien kanssa kodin viihde-elektroniikan siirtotienä tai pientoimiston langattomana verkkona. Sige-pohjaisen prosessin ansioista myös kaksinapainen antenni on saatu integroitua piirin sisään, mikä helpottaisin yhteyden tuomista laitteisiin.

IBM ei aio itse kaupallistaa uutta tekniikkaansa. Useampi sen asiakas kuitenkin arvioi jo tekniikkaan sen kaupallistamiseksi. (Prosessori)

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös