Kaksi gigatavua kortilla kännykkään
Pian lähestytään aikaa, jolloin ulkoiset muistikortit korvaavat matkapuhelinten sisäiset muistiratkaisut. Samsungin uusimmalle Mmcmicro-kortille sopii dataa jo kahden gigatavun verran.
Pienimmän flash-muistikortin tittelistä kisaavat tällä hetkellä Multimediacardista kehitetty Mmcmicro, jonka fyysinen koko on 14x12 milliä sekä Sandiskin Transflash-nimellä kehittämä Microsd, jonka koko on 15x11 milliä. Mmcmicro on parempi etenkin kirjoitusnopeudeltaan, joka on 3,5-kertainen Microsd-korttiin verrattuna.
Samsung on toteuttanut kahden gigatavun Mmcmicro-kortin yhdistämällä samalle kortille neljä neljän gigabitin nand-flashpiiriä. Piiri voi operoida sekä 1,8 että 3,3 voltin jännitteellä. Samsung ei kertonut, millä aikataululla kahden gigatavun kortti ehtii kaupallisesti tarjolle, mutta yhden gigatavun versio on jo aiemmin luvattu myyntiin vielä tämän vuoden aikana.
Mmcmicroja myydään 13 miljoonaa
Dataquestin mukaan tänä vuonna myydään 403 miljoonaa flash-muistikorttia. Näistä Multimediacard-korttien osuus on 85 miljoonaa, ja niiden sisällä Mmcmicro-korttien 13 miljoonaa kappaletta. Dataquest kuitenkin arvioi, että Mmcmicro-kortteja myydään vuonna 2010 jo 77 miljoonaa kappaletta.
Rahassa mitattuna muistikorttien kokonaismyynti yltää tänä vuonna yli 8,4 miljardiin dollariin, mistä mmmc-korttien osuus on reilut 1,1 miljardia dollaria ja Mmcmicro-kännykkäkorttien osuus hieman alle 120 miljoonaa dollaria. Vuonna 2010 Mmcmicro-korttien myynnin arvon pitäisi kuitenkin nousta yli 1,1 miljardiin dollariin, Dataquest ennustaa.
Nokia käyttää myös Multimediacard-kortteja kännyköissään, mutta esimerkiksi N70-mallissa korttina on Mmcmobile. Se on kooltaan 24x18-millinen eli 2,5-kertainen Mmcmicroon verrattuna. (Prosessori)








