Kama Sutra -tuhot alkavat paljastua
Harvinaisen tuhoisan Kama Sutra -madon aktivoitumisesta luultiin vielä eilen päästyn säikähdyksellä, mutta nyt tuhot alkavat pikku hiljaa paljastua. Esimerkiksi Intiassa mato on tuhonnut tuhansien tietokoneiden työtiedostot, mikä merkitsee monille pienyrityksille katastrofia.
Intian tilanteesta kertoo F-Secure, joka on saanut tietoa Intian suurimpiin virustorjujiin kuuluvalta Quickhealilta. Sanjay Katkar kertoo, että tämän päivän aamuun mennessä yhtiön tietoon on tullut noin 4 800 - 5 000 pc-konetta, jonka tiedostoja mato on tuhonnut. Tiedot on kerätty yhtiön jälleenmyyjiltä maan suurimmilta talousalueilta. Todellinen luku saattaa olla paljon suurempi, sillä mukana ei ole moniakaan kaupunkeja ja alueita.
Peru, Turkki, Italia ja Intia pahimpia uhreja
Katkarin mukaan suurin osa tuhon uhreista on kotikäyttäjiä tai alle viiden tietokoneen pienyrittäjiä. Madon tuhot voivat olla erityisen tuhoisia näille pienyrityksille. Jos tiedoista ei ole tehty kunnollisia varmuuskopioita, saattavat yrittäjät menettää kaikki työtiedostonsa. Monissa tapauksissa tämä rampauttaa liiketoiminnan ja saattaa merkitä yritykselle konkurssia.
F-Securen Mikko Hyppösen mukaan Intian lisäksi madon pahimpia leviämisalueita olivat Peru ja Turkki. Tilanne voisi olla näissä maissa pitkälti samanlainen, mutta raportteja matotuhoista ei ole vielä kantautunut julkisuuteen.
Madon leviämistä on tutkinut Cooperative Association for Internet Data Analysis (Caida), jonka raportin mukaan mato tartutti noin puolesta miljoonasta miljoonaan konetta yli 200 maassa. Ilmeisesti valtaosa koneista ehdittiin puhdistaa ennen tuhoamiskoodin aktivoitumista viime perjantaina.
Mato kirjoittaa Office-tiedostojen päälle kuvassa näkyvän virheilmoituksen, jolloin kaikki tiedot katoavat. (kuvat: F-Secure)








