Kännykällä wlan-verkkoon helpommin

Motorola ajaa parannuksia ja standardointia
Kännykällä wlan-verkkoon helpommin Insinöörit esittelivät, miten data- ja puheyhteydet siirtyvät jatkossa katkoitta verkkojen välillä.

Pariisi – Matkapuhelinverkot ja langattomat lähiverkot toisiinsa kytkevä uma-tekniikka ei ole vielä päässyt edes yleistymään, kun sille kehitetään jo parannettua seuraajaa. Motorola esitteli eurooppalaiselle lehdistölle testivaiheessa olevaa tekniikkaa, jonka pitäisi tehdä verkkojen välillä siirtymisestä helppoa, mutta jättää kontrolli asiakkaasta operaattorille.

Uudella tekniikalla ei Motorolan mukaan ole vielä kolmi- tai nelikirjaimista lyhennettä, mutta sitä voisi kutsua esimerkiksi nasm:ksi (network assisted seamless mobility). Motorolan mukaan se tarjoaa kehittyneemmän siirtymisen gsm-/3g- ja wlan-verkkojen välillä kuin nykyinen ensimmäisen sukupolven uma-tekniikka.

Yhtiön mukaan uusi järjestelmä ei ole yhtä riippuvainen kännykkäverkosta, koska sen ydin on verkkoriippumattomassa ip-protokollaan perustavassa ytimessä. Se tarkoittaa, että tietoliikenneverkkoja voidaan vaihdella joustavammin kuin gsm-verkoista syntyneessä standardissa.

Motorolan edustajat vakuuttivat, että uudelle järjestelmälle on kehitteillä sekä 3GPP:n että IEEE:n standardi. Kännykkä- ja verkkovalmistaja huolehtii operaattorin kanssa yhteensopivuudesta, koska saumattoman liikkuvuuden tekniikkaa myydään palveluntarjoajille. Motorolan toive on, että operaattorit ymmärtävät hinnoitella palvelun kuluttajia houkuttelevaksi.

Ipv6 voi tuoda liikkuvan internet-osoitteen

Suomessa DNA Finland ja Nokia ovat pilotoineet ensimmäisen sukupolven uma-tekniikkaa Oulussa Nokia 6136 -päätelaitteella, mutta palvelua tai päätelaitetta ei ole vielä kaupallisesti saatavana.

Tulevaisuudessa vaihdon verkkojen välillä pitäisi toimia ongelmitta ilman, että mobiililaitteen ip-osoite vaihtuu. Toive perustuu siihen, että ivp6-protokollan toteutukset kaupallistuisivat tästä vuodesta alkaen, ja yleistyisivät jo parissa vuodessa.

Kännykällä wlan-verkkoon helpommin Web-surffailu onnistui wlan-kännykällä minibussissa, ja videoyhteys jatkui katkeamatta verkon vaihtuessa wlan:sta 3g:hen.
Tagit: Ipv6, Motorola, Uma, Wlan
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös