Kännykkä-Linux yhä lähempänä standardia
Linux-pohjaisten kännyköiden on arveltu ohittavan Symbian-laitteiden toimitusmäärän vuonna 2010. Kehitys edellyttää kuitenkin, että pingviinipuhelimissa päästään selvästi nykyistä vakiintuneempiin standardeihin.
Nyt kehitys on ottanut askeleen Linux-väen toivomaan suuntaan. Kaksi keskeistä kännykkä-Linuxia kehittävää järjestöä sopi yhteistyöstä San Franciscon Linuxworld Expossa. OSDL:n (Open Source Development Labs) perustama Mobile Linux Initiative (MLI) ja Linux Phone Standards Forum (LISP) aikovat nyt yhdessä vähentää Linux-leirin pirstoutumista.
Yhteistyössä MLI keskittyy kernel-tason yhteensopivuuskysymyksiin. LISP puolestaan pyrkii parantamaan laitteiden yhteensopivuutta sovellus- ja palvelutasolla. Ideana on lopulta päästä tilanteeseen, jossa eri Linux-käyttöjärjestelmillä toimivat puhelimet kykenisivät esimerkiksi datan vaihtoon saumattomasti, kuten Symbian-puolella jo pitkälle on mahdollista.
Symbian-joukko ei usko Linuxin voittoon
Symbian-leirissä Diffusion Group -tutkimuslaitoksen arvio siitä, että Linux ohittaisi Symbianin vuonna 2010, aiheuttaa varmasti hymyilyä. Toisaalta Motorola on jo ilmoittanut, että parin vuoden kuluttua jo puolet sen puhelimista pohjaa Linuxiin.
Viime viikolla Linuxworld-näyttelyssä San Franciscossa otettiin muutenkin isoja askelia kohti standardoidumpia Linux-puhelimia. Messuilla alun perin norjalaisen Trolltechin Qtopia Greenphone -kehitysalusta herättikin ansaittua huomiota ensimmäisenä referenssilaitteena, jonka pohjalta avoimen koodin kehittäjät pääsevät testaamaan ratkaisujaan raudalla. (Prosessori)








