Kännykkä-tv-kiistaa sovitellaan pian
Tekijänoikeusjärjestöt ja tv-kanavat ovat hieman lähentyneet toisiaan kännykkä-tv:n tekijänoikeuskiistassa, joka on uhannut vaarantaa palveluiden käynnistymisen Suomessa kokonaan. Kanavat ja tekijänoikeusjärjestöt aikovat neuvotella asiasta vielä toukokuussa, jotta lähetykset voitaisiin teoriassa vielä saada käyntiin tänä vuonna. Ne voivat kuitenkin siirtyä ensi vuodelle.
Yleisradion toimitusjohtaja Mikael Jungner kertoi Tietokone-lehdelle Mobilemonday-tilaisuuden yhteydessä eilen Helsingissä, että neuvotteluja käydään kuun lopussa Satu ry:n johdolla. Keskusteluja vetää Suomen audiovisuaalisen alan tuottajat (Satu) ry. Jungner kuitenkin korostaa, ettei perusperiaatteesta olla taipumassa.
"Siitä emme neuvottele, että maksaisimme kaksinkertaisia tekijänoikeuskorvauksia lähetyksistä, joiden välittämiseen meillä on jo oikeudet koko maassa", Jungner sanoi.
Neuvotteluvaraa kuitenkin on vähän. "Voimme neuvotella kännykkä-tv:ssä mahdollisesti tarjottavan uuden sisällön tekijänoikeuskorvauksista".
Kännykkätelevisio siirtymässä ensi vuoteen
Jungner sanoo, että kännykkä-tv-lähetykset voisivat alkaa ensi vuonna. Hänen mukaansa lähetykset voivat teoriassa alkaa tänä vuonnakin, mutta vasta loka-marraskuun lopussa. "Sopu tekijänoikeuskiistaan voi syntyä nopeasti, mutta kestää silti aikansa, ennen kuin verkko on pystyssä", Jungner muistutti. Hän arvioi menevän ainakin loppuvuoteen, ennen kuin kännykkä-tv-lähetysten voidaan sanoa alkaneen.
Jungnerin mukaan kännykkätelevision haaste on sisällöntuotannon kalleus. "Jos kännykkätelevisioon lähdetään tuottamaan uutta sisältöä, se tulee hyvin kalliiksi. Kaupalliset kanavat ja operaattorit voivat laskuttaa näistä, mutta Yle joutuu tarjoamaan ne ilmaiseksi", Jungner sanoi. Uutta sisältöä voisivat Jungnerin mukaan olla Lostin kaltaisten hittisarjojen minijaksot.
Nokian Multimedia-yksikön johtaja Anssi Vanjoki totesi aiemmin samana päivänä paneelikeskustelussa, että lainsäädäntö laahaa alalla aina perässä. "Ne ovat niin ulkona tästä", Vanjoki sanoi. Hän arvioi, että lakeja aletaan kirjoittaa vasta sitten, kun alalla on jo toimittu jollain tavalla.
Vanjoki arvelee, että kännykkä-tv:ssä tulisi olemaan sekä maksullista että maksutonta sisältöä. "Arvokkaimmasta sisällöstä ollaan valmiita maksamaan, kun taas vähemmän tärkeää voidaan katsoa ilmaiseksi mainosten kanssa", Vanjoki kuvaili.
"Uusien ohjelmien tarjoaminen vain kännykkä-tv:hen on alkuun liian kallista Ylelle", sanoo Mikael Jungner.
"Uusien ohjelmien tarjoaminen vain kännykkä-tv:hen on alkuun liian kallista Ylelle", sanoo Mikael Jungner.








