Kännykkä-tv:n tekijänoikeuksista ei sopua
Tv-kanavat, operaattorit ja tekijänoikeusjärjestöt eivät päässeet sopuun kännykkä-tv-lähetysten tekijänoikeusmaksuista eilen pidetyissä ensimmäisissä neuvotteluissa. Aiemmin Yle ja kaupalliset tv-kanavat olivat ilmoittaneet, ettei mitään neuvoteltavaa edes ole, ja tekijänoikeusjärjestöjen mielestä sisällön tekijät ja tuottajat ollaan jättämässä uuden liiketoiminnan tuotoista osattomiksi.
Ensimmäisten neuvotteluiden epäonnistumisesta kertoi Digitoday eilen. Tuottajia edustavan Satu ry:n toiminnanjohtaja Marit Hohtokari sanoi Digitodaylle, että keskusteluja käytiin hyvässä hengessä. Hohtokari sanoi, että seuraavan kerran osapuolet kokoontuvat kahden viikon päästä.
Yleisradio pitää neuvotteluiden jälkeen kiinni kannastaan, ettei nykyisestä sisällöstä makseta korvauksia toiseen kertaan.
"Yleisradio ei tule sopimaan eikä neuvottelemaan korvauksista, mutta lähiaikoina varmaan keskustellaan, että miten nämä nykyiset sopimukset kattavat dvb-h-lähetykset", Yleisradion hallintojohtaja Jussi Tunturi sanoi Digitodayn mukaan ja jatkoi: "Ihan selkeää kuvaa ei syntynyt siitä, halutaanko niitä korvauksia, ja jos halutaan, niin miten".
Aiemmin opetusministeriö on lähentynyt kannassaan tv-kanavia siinä, ettei nykyisistä kanavista ja sisällöistä pitäisi joutua maksamaan korvauksia uudelleen. Toisaalta opetusministeriö pitää edelleen kiinni siitä, ettei korvauksista tulee säätää lailla, vaan ne ovat tuottajien ja tv-kanavien välinen sopimusasia.
Kiista käynnistyi liikenne- ja viestintäministeriön lakiehdotuksesta, jossa tekijänoikeuksien alaan kuuluvista korvauksista olisi säädetty toimilupia koskevassa lainsäädännössä.








