Kännykkä-tv:ssä avautuu ensimmäinen kaupallinen kanava
Mobiilitelevisioverkkoa rakentava Digita kertoo, että kännykkä-tv-verkko valmistuu ensi kuussa. Nyt verkkoon on saatu myös ensimmäinen kaupallinen kanava - Kiss-radiokanavan omistajalta - joskin kyseessä ei ole ihan perinteinen televisiokanava.
SBS Finland Oy:n toimitusjohtaja Leena Ryynänen kertoo, että yhtiö haluaa olla taas kokeilemassa uutta tekniikkaa ensimmäisten joukossa. "Aloitimme ensimmäisenä radioyhtiönä maailmassa Visual Radio -lähetykset, olemme testanneet ensimmäisten joukossa dvb-h:ta (mobiilitelevisio) radion digitaalisena jakelualustana sekä olemme lähettäneet Kissiä jo pitkään digi-tv-verkossa. SBS jatkaa suunnannäyttäjänä ja tarjoaa ensimmäisenä suomalaisena mediayhtiönä sisältöä dvb-h-verkkoon."
Ei kaupallisella puolella mobiilitelevisiota on ottamassa käyttöön Yle, jonka lähetykset alkanevat ensi vuoden alkupuolella.
Kissin kanava ei ole perinteinen televisiokanava
Mitä Kissin kanavalla näytetään? "Uudessa palvelussa kuuntelijat voivat nauttia digitaalisesta äänenlaadusta sekä saada entistä enemmän irti radion kuuntelusta. Enää kuuntelijoiden ei tarvitse pohtia, mikä kappale radiossa oikein soi, kun tiedot voi helposti tarkastaa puhelimesta", Ryynänen sanoo.
Toisin sanoen kyse on lähinnä radion lisäpalvelusta, ei perinteisestä televisiokanavasta.
Verkko toimintaan joulukuun alusta
Digita vastaa dvb-h-tekniikalla (digital video broadcasting handheld) toteutettavasta lähetysverkosta ja verkon kanavien hallinnoinnista verkko-operaattorina. Verkon rakentamisen ensimmäinen vaihe kattaa laajasti pääkaupunkiseutua lähiympäristöineen sekä Turun ja Oulun alueen.
Kaupallisen toiminnan alkaessa joulukuun 2006 alusta verkon piirissä on jo yli 25 prosenttia suomalaisista. Tampereen alueen verkko avataan analogisen television sulkemisen jälkeen syyskuussa 2007, minkä jälkeen mobiilitelevisioverkko kattaa jo 32 prosenttia suomalaisista. Vuoden päästä eli joulukuun alussa 2007 verkon peitto on 40 prosenttia.
Mobiilitelevisioverkon kautta sisällöntuottajat pystyvät lähettämään ohjelmiaan tämän vuoden joulukuun alusta lähtien. Ensimmäiset päätelaitteet tulevat myös myyntiin joulukuun alussa. Loppukäyttäjälle uuden verkon palvelut tarjoavat esimerkiksi tv- ja radiolähetyksiä, pelejä ja vuorovaikutteisia palveluja.








