Kännykkäkuluissa moninkertaiset hintaerot ulkomailla

Viestintävirasto julkaisi hintavertailutaulukot
Kännykkäkuluissa moninkertaiset hintaerot ulkomailla Ulkomaanmatkalla voi seurata kotimaan tv-uutisia, mutta huvi maksaa usein 12 euroa megatavulta. 15 minuutin katselun hinnaksi voi silloin tulla yli 150 euroa.

Viestintävirasto on selvittänyt kännykän käytön kustannuksia ulkomailla 16 maassa neljällä suomalaisella operaattorilla. Selvityksen mukaan hintaerot edullisimpien ja kalliimpien vaihtoehtojen välillä ovat isoja. Viraston julkaisema hintavertailu osoittaa, että asiakas voi säästää helposti kolmanneksen puhelinkuluissa valitsemalla halvimman operaattorin ulkomailla.

Suomalaisilla operaattoreilla on useimmissa maissa verkkovierailusopimus vähintään kahden ja usein myös useamman operaattorin kanssa. Suomalaiset kuluttajat eivät kuitenkaan ole viitsineet vertailla hintoja, vaan usein valitaan vain se, jota kännykkä ensimmäiseksi tarjoaa.

Viestintäviraston hintataulukko osoittaa, että esimerkiksi puhelu Espanjan aurinkorannoilta Suomeen maksaa edullisimmillaan 37 senttiä minuutissa ja kalleimmillaan 1,23 euroa minuutissa.

Joissakin maissa hinnat vaihtelevat vähemmän, esimerkiksi Virosta Suomeen soittaminen maksaa kotimaan- ja ulkomaanoperaattorista riippuen 0,42 -- 0,77 euroa minuutissa.

Yksittäisten operaattoreiden verkkovierailukumppaneiden välillä hintaerot ovat pienemmät.

Vertailussa mukana puhelut, tekstiviestit ja datasiirto

Vertailua vaikeuttaa se, että puhelut ulkomailta Suomeen saattavat olla yhden operaattorin kanssa halvempia kuin toisella, kun taas puheluiden vastaanottaminen voi olla kalliimpaa. Lisäksi mobiilidatan ja tekstiviestien hinnat vaihtelevat paljon.

Monissakin muissakin esimerkeissä suomalaisen operaattorin paikallisten kumppanien kalleimman vaihtoehdon minuuttihinta voi olla moninkertainen halvimpaan nähden.

Viestintäviraston kytkypaketti-, mobiilidata- ja ulkomaanpuheluhintojen vertailutaulukot on julkaistu pdf-muodossa hintavertailusivuilla. Hinnat perustuvat viraston mukaan operaattoreiden nettisivuilla julkaistuihin tietoihin.

Kännykkäkuluissa moninkertaiset hintaerot ulkomailla Espanjan mantereelta ja Kanarian-saarilta Suomeen soittaessa hinnat vaihtelevat 37 sentistä 1,23 euroon minuutilta.
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös