Kännyköiden keskihinta jatkaa kasvua
Huhtikuussa toimitettiin kauppoihin 148.107 matkapuhelinta, mikä oli 49 prosenttia ja 48.685 kappaletta enemmän kuin viime vuoden huhtikuussa. Puhelimien keskihinta on noussut, ja nyt toimitettujen kännyköiden keskihinta oli lähes 200 euroa (193), kun se vuotta aiemmin oli 156 euroa.
Tammi–huhtikuussa puhelimia toimitettiin kauppoihin yhteensä 492 167 kpl, mikä on 15,3 prosenttia ja 65383 kappaletta enemmän kuin edellisvuoden neljänä ensimmäisenä kuukautena, ilmenee elektroniikan tukkukauppiaiden tuoreesta tilastosta.
"Keskihintaiset kännykät ovat kaikkein suosituimpia nyt", Matkaviestintoimittajat ry:n puheenjohtaja Mauri Pietikäinen kertoo. "Halutaan matkapuhelin, jossa on esimerkiksi hyvät musiikintoisto- ja kuvausominaisuudet".
Elektroniikan tukkukauppiaat on julkaissut tilastoja kuukausittain matkapuhelimien sisäänostoista 1990-luvun alkupuolelta lähtien.
Kuva: Elektroniikan tukkukauppiaat ry








