Kännyköiden keskihinta nousee Suomessa
Elektroniikan tukkukauppiaat on julkaissut arvionsa matkapuhelinmyynnistä kaupalle maaliskuussa. Kauppoihin toimitettiin maaliskuussa 131 936 kännykkää, mikä on 21 742 kappaletta ja 20 prosenttia enemmän kuin viime vuonna samana ajanjaksona.
Tammikuusta maaliskuun loppuun on kauppoihin toimitettu yhteensä 344 060 kännykkää, joka on noin viisi prosenttia enemmän kuin viime vuonna saman ajanjaksona. Elektroniikan tukkukauppiaat ja Kotek odottavat kännykkäkaupan kasvun pysyvän koko vuoden osalta noin viidessä prosentissa.
Etk ry arvioi, että matkapuhelinten keskihinta nousi 187 euroon, koska kuluttajat ovat hankkineet monipuolisemmilla ominaisuuksilla varustettuja kännyköitä. Tammikuussa keskihinnaksi arvioitiin 144 ja helmikuussa 157 euroa. Luvut ovat tukkukaupan hintoja, jotka eivät sisällä vielä vähittäisportaan katteita ja arvonlisäveroja.
Yrityskäyttöön suunnatuissa puhelimissa odotetaan erityisesti sähköpostiominaisuuksiin panostavien kännyköiden hyvää menekkiä myös pienissä ja keskisuurissa yrityksissä.








