Katsojien tekstiviestit ohjaavat tv-sarjaa
Sydän kierroksella -sarjan pääosissa nähdään Kristiina Elstelä ja Lorenz Backman.
BT:n johtama eurooppalainen NM2-tutkimusprojekti laajentaa televisiotuotannon mahdollisuuksia tuomalla suomalaiskatsojille maailman ensimmäisen romanttisen komedian, jossa tarinan kulkuun voi vaikuttaa reaaliaikaisesti tekstiviestillä. Sydän kierroksella -sarja alkaa heti joulun jälkeen.
Katsojat voivat vaikuttaa vuorovaikutteisen musikaalikomedian tarinan kulkuun lähettämällä tekstiviestejä, jotka viestistä tunnistettavien avainsanojen perusteella vaikuttavat päähenkilöiden ajatuksiin ja tarinan etenemiseen. Tekstiviestien ja avainsanatietojen karttuessa henkilöiden kohtalo ja tarinan lopputulos muuttuvat vuorovaikutteisesti. Noin puoli tuntia kestävän jakson päätöksessä tapahtumat palaavat lähtöruutuun ja aloittavat uuden kierroksen, jonka lopputulos voi olla täysin erilainen katsojien lähettämien viestien perusteella.
Sydän kierroksella -teos on Taideteollisen korkeakoulun Crucible Studio -tutkimusryhmän ja Yle Asiaohjelmien yhteistuotanto. Hankkeen teknologia on kehitetty eurooppalaisessa NM2 (New Millennium, New Media) -projektissa.
Uudenlaisia välineitä
NM2-hanke kehittää uudenlaisia tuotantovälineitä media-alalle. Projekti toimii EU:n kuudennen puiteohjelman alaisuudessa, ja siihen kuuluu 13 teknologiaorganisaatiota ja taidekorkeakoulua kahdeksassa Euroopan maassa. NM2-hankkeen teknisestä johdosta vastaa BT.
Sydän kierroksella -ohjelmaa varten on kehitetty muun muassa tekstiviestien vastaanottoratkaisu, jonka avulla tuotantotiimi moderoi katsojien lähettämät tekstiviestit. Realisation Engine -ohjelmisto puolestaan analysoi tekstiviestien avainsanat ja muokkaa tarinan sisältöä, tunnelmaa ja äänimaailmaa reaaliaikaisesti niiden perusteella.
Playout-järjestelmä käyttää hollantilaisen Publitronic-yhtiön Indigo-laitteistoa lähetystasoisen mpeg-2-videokuvan koostamiseen Realisation Engine -ohjelmiston ohjeiden perusteella. Videomateriaali siirretään kuituyhteyden avulla Ylen studioon, josta ohjelma lähetetään.
Sydän kierroksella -ohjelmasta nähdään yhteensä 13 erilaista kierrosta, ensimmäinen keskiviikkona 27. joulukuuta.








