Kemppinen: yritykset saamassa poliisin valtuuksia
Oikeustieteen tohtori ja hovioikeudenneuvos Jukka Kemppinen arvostelee voimakkaasti liikenne- ja viestintäministeriön kaavailemaa sähköisen tietosuojalain muutosta, joka antaisi erityisesti suuryrityksille oikeuden tutkia työntekijöiden sähköpostien tunnistetietoja, kun ne epäilevät esimerkiksi tietovuotoja tai muita väärinkäytöksiä.
"Nyt työnantajat, työntekijäjärjestöt ja keskusliitto haluavat lajitella työntekijöitten postin – tädeiltä tulleet viestit yhteen kasaan, sediltä toiseen, puolisolta kolmanteen, lapsilta neljänteen. Sähköposti ei eroa pahemmin kirjepostista. Paitsi että lähettäjän tai saajan domain eli summittainen osoite on selvitettävissä", Kemppinen kirjoittaa blogissaan.
Kemppinen on erityisen huolissaan siitä, että elinkeinoelämä on ottamassa ja liikenne- ja viestintäministeriö on lakiluonnoksen mukaan antamassa poliisin valtuuksia yrityksille.
Pelisäännöt epäselvät yrityksille
Viestintäneuvos Juhapekka Ristola liikenne- ja viestintäministeriöstä sanoo Tietokone-lehdelle, ettei yrityksille olla antamassa oikeuksia kokonaan uusien tunnistetietojen käsittelyyn. Hänen mukaansa kyse on siitä, että yhteisöllä, kuten yrityksellä, on suojeltavanaan huomattavaa taloudellista etua.
"Teknologiayritykset ovat huolissaan siitä, että yrityssalaisuuksien suoja on heikko erityisesti sähköisessä ympäristössä", Ristola perustelee.
Ylen uutisten mukaan erityisesti Nokia on ajanut voimakkaasti lakimuutosta ja ollut mukana sen valmistelussa. Nokiaa on aiemmin syytetty sähköpostin tunnistetietojen luvattomasta käsittelystä, kun sen työntekijöitä lähti Microcell-yhtiöön.
Ristolan mukaan ongelma on tähän asti ollut se, etteivät yritykset ole voineet tehdä mahdollisille tietovuodoille mitään, koska ne eivät ole uskaltaneet kerätä sähköpostin tunnistetietoja.
"Yritykset eivät ole saaneet aineistoa kasaan, koska eivät ole uskaltaneet kasata tunnistetietoja, ja poliisi on vastannut, ettei esitutkintaa voida aloittaa ilman tietoja", Ristola sanoo.
Oikeus tulisi lähinnä suuryrityksille
Lakimuutoksen jälkeen yritys saisi käsitellä työntekijöidensä sähköpostin tunnistetietoja, mutta poliisi suorittaisi edelleen rikostutkinnan.
"Kun kyse on toiminnasta, jossa syntyy huomattavaa taloudellista etua, yritys voisi väärinkäytön estämiseksi, selvittämiseksi ja esitutkintaan saattamiseksi käsitellä tunnistetietoja", Ristola kuvaa.
Ristolan mukaan lakiin ehdotetaan useita kynnyksiä, joiden on ylityttävä. Taloudellinen huomattavuus rajaisi oikeuden lähinnä suuryrityksille, ja lisäksi yrityksellä olisi salassapitovelvoite tietojen käsittelyyn, ja yrityksen olisi ilmoitettava tietosuojavaltuutetulle aina, kun tietoja käsitellään.
Oikeusministeriön asiantuntija kritisoi
Juhapekka Ristola sanoo, että lakiluonnos on saanut laajan tuen niin palkansaaja- kuin työnantajapuolen työmarkkinaosapuolilta kuin useimmista ministeriöistä.
Oikeusministeriöstä ei lausuntoa tullut, mutta oikeusministeriön lainsäädäntöneuvos Anna-Riitta Wallin arvosteli esitystä lausunnossaan siitä, että suuryrityksille ollaan antamassa poliiseille kuuluvia oikeuksia.
Kaavailluista lakimuutoksesta kertoi Yle eilen. LVM on tänään julkaissut sivuillaan lausunnot ja tietopaketin lakimuutoksesta.
Sähköisen viestinnän tietosuojalaki uudistui edellisen kerran vuonna 2004, jolloin myös asetettiin seurantaryhmiä tulevia uudistuksia varten. Nyt lausuntokierroksella olleen lain on määrä tulla voimaan maaliskuussa 2007.








