Kodintekniikan jouluun odotetaan kaksinumeroista kasvua
Kodintekniikan jälleenmyyjiä edustava Kotek laskee kotien hyöty- ja viihdelaitteiden olevan vähittäiskaupan nopeimmin kasvava ala. Myyntiennätyksiä on rikottu vuodesta toiseen, ja hyvän tahdin ennustetaan jatkuvan joulunakin. Suosikeiksi veikataan digibokseja, taulu-tv:itä, 3g- ja älypuhelimia sekä monitoimilaitteita tulostamiseen.
Kotek-viestintätoimikunnan edustaja Elina Yrjänheikki kertoo, että viihde-elektroniikassa ja tietokoneissa lokakuun alusta joulukuun loppuun kestävä viimeinen neljännes tuo perinteisesti yli 30 prosenttia vuoden myynnistä, ja osuuden odotetaan olevan näin merkittävä tänä vuonnakin. Yrjänheikin mukaan joulukaupan ei odoteta kasvavan näissä tuotteissa aivan alkuvuoden 18 prosentin vauhtiin, mutta kaksinumeroista kasvuprosenttia odotetaan silti.
Kodintekniikan euromääräinen myynti kasvoi tammi-syyskuussa 18 prosenttia vuoden takaiseen verrattuna, minkä lasketaan olevan nopein kasvuvauhti koko vähittäiskaupassa. Suhteellisen arvokkaat taulutelevisiot tuovat rahasta jo lähes 90 prosenttia. Tätä selittää se, että kappalemäärissä jo 60 prosenttia ja euroissa 88 prosenttia televisiokaupasta tulee litteistä televisioista.
Digibokseja on myyty Kotekin mukaan vuoden alusta lähtien 350 000 kappaletta, ja puolen miljoonan rajan odotetaan ylittyvän vielä tänä vuonna. Toisaalta Viestintäviraston tuoreen selvityksen mukaan lähes puolet niistä kotitalouksista, joilla ei vielä ole ainuttakaan digisovitinta, aikoo jättää hankinnan ensi kesään.
Hyvin ovat tänä vuonna käyneet kaupaksi myös mp3-soittimet, joiden myynti lähes puolitoistakertaistui, sekä älypuhelimet, joiden myynti kasvoi 75 prosenttia vuoden takaiseen nähden. Erityisesti älypuhelinten kauppaa on siivittänyt edullisempien laitteiden tulo markkinoille ja operaattoreiden 3g-kytkykauppa.








