Koko Suomi Applen tähtäimessä
Uudet Macbook-kannettavat ovat nousseet heti Applen toiseksi suosituimmiksi tuotteiksi Suomessa.
Apple on solminut jakelusopimuksen Pohjoismaiden suurimman it- ja viihde-elektroniikkatukkurin GNT:n kanssa. Apple tavoittelee tuotteiden paremman saatavuuden kautta voimakasta myynnin kasvua Suomessa.
Suomessa, Ruotsissa ja Baltian alueella toimiva GNT ottaa jakeluunsa kaikki Applen tuotteet, kuten Ipod-musiikkisoittimet, kannettavat ja pöytätietokoneet, ohjelmistot ja oheislaitteet. GNT:n isoja asiakkaita Suomessa ovat muun muassa K-ryhmä, johon kuuluvat muun muassa Citymarketit ja Mustat Pörssit sekä Kodin Ykköset, S-ketjun liikkeet, kuten Prisma ja Sokos sekä ET Partnersin Expertit ja Tekniset-liikkeet.
GNT Finlandin tuotemarkkinointijohtaja Mika Eronen uskoo, että design- ja viihdetuotteiden menekki on kasvussa Suomessa.
Apple Finlandin maajohtaja Kristian Nieminen kertoo, että jakelusopimuksen taustalla on Applen asiakaskunnan muutos. Aikaisemmin yhtiön koneita myytiin ammattilaisille ja yrityksiin. "Nyt kotiasiakaskunta on kasvanut, joten tätä kanavaa kehitetään. Fyysinen saatavuus on ollut haaste, sen merkitys on iso kuluttajatuotteissa", Nieminen kertoo Tietokone-lehdelle.
Apple ei osta markkinaosuutta polkemalla hintoja
Nieminen kertoo, että eniten Suomessa myydään Applen tuotteista tällä hetkellä Ipod nano -musiikkisoittimia ja Macbook-kannettavia. Hän ei usko, että laajempi jakelu sinänsä laskisi hintoja Suomessa. "Kilpailu on pitänyt huolta hintatasosta", Nieminen vakuuttaa.
Nieminen ei halua kommentoida Applen markkinaosuuksia Suomessa esimerkiksi mp3-soittimissa tai tietokoneissa. Hänen mukaansa Apple ei jahtaa itsearvoisesti markkinaosuutta, vaan oman asiakaskunnan palvelemisesta mahdollisimman hyvin. Se tarkoittaa, että esimerkiksi aggressiiviseen hinnoitteluun kilpailijoita vastaan ei haluta lähteä.
Yhden arvion mukaan Suomessa myytiin tammi–maaliskuussa 2006 noin 61 000 mp3-soitinta, kun vuotta aiemmin samana jaksona soittimia meni kaupaksi noin 32 000. Soittimien keskihinta oli 96 euroa sisältäen arvonlisäverot. Luvut perustuvat Kotekin kodintekniikan indeksiin.
Creative on arvioinut markkinaosuudekseen Suomessa mp3-soittimissa peräti 67 prosenttia viime vuonna. Yhtiöllä on valikoimissaan monia erittäin edullisia soittimia.
Suosituimpia Apple-tuotteita Suomessa ovat olleet Ipod nano -soittimet.








