Konseptikoneet sparraavat kannettavien valmistajia
San Francisco – Intel esittelee IDF-tapahtumassaan jo perinteiseen tapaan niin sanottuja konseptikoneita. Hieman autovalmistajien konseptimallien tapaan Intelin täysin toimivat laitteet on tarkoitettu antamaan ideoita jatkokehittelylle, eikä niinkään valmiiksi malleiksi tuotantolinjoille.
Tänä vuonna konseptikoneet ovat molemmat kannettavia, ja niillä on yhteinen mallinimi, Montevallo. Molemmat kätkevät kuoriinsa Intelin uusinta mobiilitekniikkaa: laitteissa on sisäänrakennettuna wlanin lisäksi Wimax-radio, kahden kiintolevyn avulla toteutettu raid sekä digi-tv-viritin. Molemmat on suunniteltu Intelin seuraavaa Centrino-versiota eli Santa Rosaa silmälläpitäen.
Laitteista pienempi ja kevyempi on varustettu 12-tuumaisella laajakuvanäytöllä. Sen suunnittelussa yhtenä lähtökohtana on ollut tietokoneen käyttäminen lentokoneessa tai muissa ahtaissa paikoissa. Konseptikoneen keskeinen oivallus on näyttö, joka liikkuu runko-osaan nähden sekä vertikaalisesti että syvyyssuunnassa.
Muistuttaa tablet-pc:itä
Näyttö liikkuu myös 14-tuumaisella näytöllä varustetussa toisessa kokeilulaitteessa. Tämä suurempi Montevallo muistuttaa enemmänkin nykyisiä hybridimallisia tablet-pc-laitteita, sillä laitteessa on kosketusnäyttö, ja näyttö voidaan tableteista tuttuun tapaan kääntää myös näppäimistön päälle näyttöruutu ylöspäin.
Isompaa Montevalloa ei ole niinkään suunniteltu matkakäyttöön vaan liikuteltavaksi kotilaitteeksi. Koneelle on suunniteltu kaiuttimilla varustettu telakka, jonka avulla laite muistuttaa pientä, litteää televisiolaitetta.
Vaikka Intel ei olekaan suunnitellut laitteita valmistukseen, ovat jotkut laitevalmistajat jo tiedustelleet mahdollisuuksia ottaa laitteita tuotantoon. Enemmän kiinnostusta on ollut pienempää konseptikonetta kohtaan. Sitä saatetaan saada myyntiin jo ensi vuonna.








