Kopiosuojaukset vievät Playstation 3:n marraskuulle
Sony on ilmoittanut virallisesti, että toukokuuksi luvattu Playstation 3 -pelikonsoli myöhästyy puolella vuodella marraskuun alkuun. Syynä on ilmeisesti dvd-levyt korvaavan Blu-ray-tekniikan kopiosuojaus, josta valmistajat ja Hollywood eivät pääse yhteisymmärrykseen.
Myöhästymisestä on ollut liikkeellä huhuja jo jonkin aikaa, mutta nyt asian on vahvistanut Sonyn peliyksikön johtaja Ken Kutaragi, kertoo uutistoimisto Reuters. Hän kertoi asiasta kokouksessa Playstation-pelejä kehittäville yhteistyökumppaneille. Uusi pelikonsoli yritetään saada markkinoille marraskuun alussa, hyvissä ajoin ennen loppuvuoden myyntipiikkiä. Julkistus tapahtuu yhtä aikaa Japanissa, Yhdysvalloissa ja Euroopassa.
Formaattisota ja kopioestot kaihertavat
Aikaisempien tietojen perusteella myöhästymisen pääsyy on Playstation 3 -konsoliin tulevassa uudessa Blu-ray-levyasematekniikassa, jonka kehitys on pahasti kesken. Blu-ray on keskellä kiivasta taistelua dvd-levyjen seuraajan asemasta, jossa toisena osapuolena on Hd dvd -leiri. Tekniset yksityiskohdat täytyy saada kohdalleen, mutta Blu-ray-leirin valmistajat eivät ole päässeet yhteisymmärrykseen varsinkaan elokuvayhtiöiden kanssa kopiosuojausten tekniikoista.
Aiemmin on kerrottu, ettei Blu-ray-tekniikkaan ole välttämättä tulossa mahdollisuutta henkilökohtaisten kopioiden tekemiseen missään muodossa. Tilanne huolestutti esimerkiksi Microsoftia ja Inteliä, joiden digitaalisen kodin suunnitelmat vaativat mahdollisuutta viihdesisällön liikutteluun kodin eri tietokoneiden välillä.
Playstation 3 -pelikonsolin tekniset ratkaisut ovat muutenkin alan huippua, mikä saattaa olla osasyynä myöhästyksiin. Esimerkiksi prosessorina käytetään Sonyn, IBM:n ja Toshiban uutta Cell-prosessoria. Viipymisen vuoksi Microsoft saa hyvän tilaisuuden kasvattaa Xbox-konsolin suosiota. Tähän asti Playstation on hallinnut markkinoita suvereenisti.








