Koulukiusaaminen siirtynyt kännykkään
Kännykkäkiusaamisesta on tullut osa koululaisten elämää, ja jo alakoululaiset syyllistyvät toisen häiritsemiseen matkapuhelimella, kirjoittaa Keskisuomalainen.
Myös opettajat ovat saaneet osansa kännykkäkiusaamisesta. Jyväskylän seudulla oli tämän kevään aikana eräs oppilas pommittanut opettajaa aamusta iltaan soitoilla ja syyttelevillä tekstiviesteillä.
Keskisuomalaisen mukaan useimmissa alakouluissa oppilaiden täytyy pitää kännykät kiinni sekä tunneilla että välituntien aikana, ja ne saa avata vasta koulupäivän päätyttyä.
Lehti kirjoittaa, että koulu puuttuu soittamiseen ja viestittelyyn usein vasta silloin, kun kännykkäkiusaaminen näkyy luokassa esimerkiksi oppilaan ahdistuksena tai poissaoloina.








