Koululaishakkaajapeli saapui suomalaiskauppoihin
Paljon etukäteen kielteisiä tunteita herättänyt Canis Canem Edit -peli koulumaailmasta on saapunut tänään myös suomalaiskauppojen tarjontaan. Aiemmin Bully-nimellä tunnettu peli on kerännyt paljon vastustajia sen sisältämän väkivallan vuoksi.
Pelissä kerrotaan koululaisen hakkaavan baseball-mailalla ja potkivan puolustaakseen muita oppilaita Bullworth Academy -nimisessä koulussa.
Peliä on yritetty estää pääsemästä markkinoille, koska sen pelätään vaikuttavan negatiivisesti nuoriin. Esimerkiksi videopelien väkivaltaa vastustava järjestö (Campaigners against video game violence) tuomitsee sen jyrkästi, kertoo BBC.
Pelin puolustajien mielestä peliä on syytetty turhaan, ja pelin vastustaminen nähdään turhana hysteriana.
Peli on Suomessa reitattu 15+:aan, mutta sen pelätään löytävän tiensä myös alaikäisten käsiin. Yhdysvalloissa peli on reitattu 13:een ja Britanniassa 15:een vuoteen. Suomessa siinä on myös väkivalta- ja kiroilumerkinnät.
Pelin taustalla oleva pelitalo Rockstar myöntää sen sisältävän väkivaltaa, mutta luonnehtii sitä humoristiseksi kuvaukseksi koulumaailmasta. Yhtiö myös perustelee väkivaltaisuutta sillä, että muita koululaisia hakkaava Jimmy puolustaa pienempiään.
Wikipedian mukaan peliä olisi muutettu ennen sen julkaisemista etukäteisjulkisuuden takia koulukiusaajasta pienten puolustajaksi.








