Kreikka pitää perää EU:n tietokonetaidoissa

Skandinavia johdossa
Kreikka pitää perää EU:n tietokonetaidoissa

EU:n tilastokeskus Eurostat on tehnyt laajan tutkimuksen eurooppalaisten tietokonetaidoista, ja odotetusti Skandinavian maat vievät kärkisijat. Kreikka pitää perää, ja tutkimuksen mukaan erityisesti iäkkäiden tietokonetaidoissa on aivan valtavia eroja EU-maissa.

Keskimäärin yli kolmannes eurooppalaisista, 37 prosenttia, on täysin tietokonetaidottomia. Tutkimus ei koskenut aivan kaikkia EU-maita, eikä Suomen tilanteesta siksi ole tarkkoja lukuja. Kaikkein paras tilanne tietokonetaidoissa oli Tanskassa (vain 10 prosenttia tietokonetaidottomia) ja Ruotsissa (11 prosenttia), mikä kertonee siitä, että Suomi olisi ollut tutkimuksessa aivan kärkisijoilla.

Pohjoismaiden jälkeen tietokonetaidoissa on pitkä väli. Seuraavat parhaat sijat vievät Luxemburg (20%), Saksa (21%) ja Iso-Britannia (25%).

Iäkkäiden taidoissa valtavia eroja

Kaikkein huonoimmat tietokonetaidot löytyvät Kreikasta, jossa 65 prosenttia väestöstä ei osaa lainkaan käyttää tietokonetta. Melkein yhtä huono tilanne on Italiassa (59%), Unkarissa (57%), Kyproksella ja Portugalissa (54%) ja Liettuassa (53%).

Erot olivat kaikkein suurimpia 55-74-vuotiaiden ikäluokassa. Siinä missä Kreikassa tässä ikäluokassa jopa 93 prosenttia väestöstä on tietokonetaidottomia, on lukema Tanskassa vain 27 prosenttia.

Tagit: -
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös