Kuitua kotien laajakaistaksi
Malta – Verkkoyhtiö Allied Telesyn ennustaa, että nykyisistä dsl-tekniikoihin perustuvista liittymistä loppuu kapasiteetti ja laajennettavuus jo vuonna 2009, jonka jälkeen kuitua on vedettävä koteihin. Allied Telesynin mukaan adsl2+-tekniikan 24 megabitin pistävät jo kuparitekniikan suorituskyvyn ylärajoille.
"Dsl-liittymät ovat lyhyen aikavälin tekniikkaa. Kaista loppuu kesken xdsl-liittymistä jo vuonna 2009", Allied Telesynin verkkopalveluiden johtaja Rami Houbby sanoi tiedotustilaisuudessa. "Kuitu kotiin on arkipäivän tulevaisuutta siitä lähtien".
Konsernin teknologiajohtaja Phil Jopa oli Tietokone-lehden haastattelussa varovaisempi arvioissaan dsl-liittymistä. Phil Jopa arvioi, että adsl-liittymien kapasiteetti riittää monille asiakkaille vielä pitkään. "Tarpeet vaihtelevat käyttäjän mukaan paljon. Harva tarvitsee vielä kymmenien megabittien yhteyksiä", Jopa sanoo. Nopeimmin on loppumassa kaista ulospäin eli niin sanottu uplink. "Uplinkiä tarvitaan esimerkiksi etätyöskentelyyn, kuvien lähetykseen ja tiedostojen jakamiseen lähipiirin kesken", Phil Jopa arvioi.
Dsl-liittymille lisäaikaa liittämällä linjoja yhteen
Jopan mukaansa kaistatarvetta nostavat lähivuosina kuitenkin esimerkiksi internetistä ladattavat hd-tasoiset tv-ohjelmat ja tilausvideopalvelut (vod, video on demand). "On selvää, että kodeissa data, tv, video ja puhe tulevat lähitulevaisuudessa yhtä linjaa pitkin", Jopa sanoo. Hän arvioi, että kokonaan uuden kuidun kaivaminen esimerkiksi taloyhtiöön operaattoreiden lähimmistä runkopisteistä maksaa yleensä noin 18 000–22 000 dollaria.
Jopa arvioi, että jotta kuidun vetäminen kannattaa, tarvitaan vähintään 7000–10 000 asiakasta, jotka tilaavat triple play -palveluita, kuten tv-ohjelmia, tilausvideota, ja ip-puheluita pelkän datayhteyden lisäksi.
Jopan mukaan adsl- ja adsl2+-liittymille tuo lisää elinaikaa mahdollisuus liittää useita liittymiä yhteen, jolloin kaistaa voitaisiin teoriassa kasvattaa aina 50 tai 100 megabittiin asti kotitaloutta kohti.
Eurooppa kehityksessä jäljessä
Heavy Reading -tutkimusyhtiön analyytikko Graham Finnie arvioi tiedotustilaisuudessa, että Eurooppa on jäänyt pahasti jälkeen kuituyhteyksien kehittämisessä. Finnie sanoi, että investoinnit kuituyhteyksien kehittämiseen olisi pitänyt jo aloittaa, jotta kaistaa riittää tulevaisuudessakin kuluttajien tarpeisiin.
Finnie sanoi, että Aasiassa ja USA:ssa kodeissa käytetään jo kuituyhteyksiä, kun kotiin on tilattu internetin yli kaksikin hd-tasoista tv-kanavaa, tilausvideopalvelut ja ip-puhepalvelut samaa linjaa pitkin. Tämä nostaa Finnien arvion mukaan kaistan tarpeen 30 tai jopa 50 megabittiin sekunnissa.
Heavy Readingin kokoaman selvityksen mukaan Verizon-operaattorilla on tällä hetkellä 150 000 kotitalouksien kuituasiakasta, ja vuonna 2008 niitä arvioidaan olevan neljä miljoonaa. Korea Telecomilla kuituasiakkaita on jo yli 600 000, ja enemmän kuin adsl-asiakkaita. Japanissa NTT:llä on jo selvityksen mukaan jo 2,7 miljoonaa kuidulla toteutettua kotiliittymää, ja kahden vuoden päästä niitä arvioidaan olevan jo 12 miljoonaa.
Finnie sanoo, että Euroopassa kuituyhteyksiä on alettu vetää monissa maissa kuntien ja valtion tukemana, koska operaattorit eivät ole tehneet investointeja. Toteutuksia on esimerkiksi Tukholmassa, Kööpenhaminassa, Amsterdamissa ja Münchenissä.
Phil Jopan mukaan kuituyhteyksiä voidaan tarjota pienilläkin paikkakunnilla, jos kuluttajille saadaan myytyä triple-play-palveluita, kuten tv-lähetyksiä, tilausvideoita ja ip-puheluita.








