Kunta It -sivut avattu
Kunta It:n verkkosivut on avattu. Sivuilta saa tietoa Kunta It -hankkeen tavoitteista, toiminnasta ja etenemisestä sekä vastuuhenkilöistä. Ne on suunnattu kuntien ja muun julkisen sektorin päättäjille, palvelujen kehittämisestä ja tietohallinnosta vastaaville, it-yrityksille sekä kaikille muille tietoyhteiskuntakehityksestä kiinnostuneille.
Kunta It:n toimijoita ovat sisäasiainministeriön lisäksi Suomen Kuntaliitto ja hallituksen Tietoyhteiskuntaohjelma.
Kunta It -hankkeen tavoitteena on asiakaslähtöisen palvelurakenteiden ja julkisten palvelujen tukeminen tieto- ja viestintätekniikan avulla. Kunta It:n uskotaan luovan edellytyksiä palvelujen kehittämiselle ja sähköiselle asioinnille rakentamalla yhteisiä it-palveluja.
Kunta It -toiminnan lähtökohtana kerrotaan olevan verkostomainen toiminta, jossa hyödynnetään jo olemassa olevia resursseja, hyviä käytäntöjä ja innovaatioita eri hallinnonaloilta, kuntasektorilta sekä yrityssektorilta. Julkisen hallinnon tavoitteena on yhteinen tietohallintotoimija (Julkit) viimeistään vuoden 2009 alussa.








