Kuvanparannusta kamerapuhelimille Suomesta
Joensuussa toimiva Softcolor on julkaissut tosiaikaiseen värinkorjaukseen perustuvan tuotteensa, jolla voi korjata erityisesti kännykkäkameroilla otettujen kuvien tyypillisimpiä ongelmia ja virheitä. Innosuomi 2005 -palkinnon voittanut innovatiiviseksi kehuttu menetelmä on käytössä juuri valmistuneessa ensimmäisessä tuotteessa.
Ohjelma hyödyntää kehittäjien mukaan modernin optiikan ja väritutkimuksen tuomia mahdollisuuksia digitaalisessa kuvaamisessa. Se yhdistää valaistusinformaatiota perinteiseen virheenkorjaukseen. Tuloksena on tekniikka, joka yrittää huomioida jo kuvaushetkellä ympäröivän valaistuksen ja korjata kännykkäkameran kuvien laadun ja värimaailmaa aidon digitaalikameran tasolle.
Softcolorin ohjelma on aluksi saatavana Windowsille, mutta yhtiö on kehittämässä tuotteesta myös kamerapuhelimiin asennettavaa versiota. Sen ajatus on parantaa kuvien laatua jo ottamisen yhteydessä. Yhtiön toive on saada Symbian-versio valmiiksi kamerapuhelimiin yhteistyöllä laitevalmistajien tai operaattoreiden kanssa. Tavoite on haastava, joten seuraavaksi yritys yrittää lisää tunnettuuttaan ohjelmalla, jonka kuluttajat asentaisivat puhelinten kamerasovellusten tilalle.
Yhdellä klikkauksella parempia kuvia
Softcolorin toimitusjohtaja Petri Piirainen sanoo, että kyseessä on teknisesti aivan uudenlainen lähestymistapa kännykkäkameroiden kuvien korjaamiseen. Piiraisen mukaan se on aiemmin perustunut lähinnä kuvien valkotasapainon säätämiseen. Softcolorin tuote lupaa paremman tuloksen. "Tyypillisesti suurin ero tulee sisätiloissa, joissa kamerakännykät ovat heikoimmillaan. Ero näkyy myös sekavalotilanteissa, kun ulkoa tulee sisälle valoa", Piirainen sanoo.
Softcolorin tuote ei edes yritä kilpailla ammattitason kuvankäsittelyohjelmien kanssa, vaan sen etu on helppokäyttöisyys ja yksinkertaisuus kuluttajalle. "Ohjelman avulla kuluttaja voi tehdä korjauksia, jotka ovat ennen vaatineet pitkän kokemuksen ammattitason ohjelmilla", Piirainen kehuu.
Softcolor Photo Sledgehammer maksaa Windowsille 20 euroa. Symbian-puhelinversio on vielä kehitysvaiheessa.








