Lahti rakentaa ympäristökampuksen

Tietoliikenne- ja ympäristöteknologia lyövät kättä
Lahti rakentaa ympäristökampuksen

Lahteen aiotaan rakentaa maailmanluokan ympäristötutkimuksen ja liiketoiminnan keskittymä. Ympäristökampuksen ensimmäisen vaiheen rakentaminen alkaa keväällä. Sen tietoliikennetekniikan toimittaa Teliasonera, joka lupaa ratkaisuissaan edistää asiakkaan toiveiden mukaisia ympäristötavoitteita.

Teliasonera sekä Lahden tiede- ja yrityspuisto aikovat yhdessä kehittää uudenlaisia toimintamalleja Lahden alueen elinkeinoelämän tarpeisiin. Yhteistyön tavoitteena on aktivoida sekä tukea uusimman tietoliikenneteknologian ja tuottavuutta edistävien tietotekniikkapalveluiden hyödyntämistä Lahden alueen yrityksissä. Keskeisin hanke on tulevan Ympäristökampuksen palveluiden kehittäminen.

Joustotyö on ympäristötyötä

Ympäristötavoitteisiin sekä toiminnan tehokkuuden ja tuottavuuden paranemiseen on mahdollista päästä hyödyntämällä tehokkaasti tietoliikenteen sekä tietotekniikan palveluita eri hallinnonalojen palvelu- ja tuotantoprosesseissa. Esimerkiksi joustotyön mahdollistavilla mobiileilla työvälineillä voi vähentää päivittäistä työmatkustamista", aluejohtaja Jorma Maaninka Teliasoneralta kertoo.

"Olemme rakentamassa Lahteen maailmanluokan ympäristötutkimuksen ja liiketoiminnan keskittymää. Kehitämme yhdessä Teliasoneran kanssa kampuksellemme uusia ratkaisuja ja tarjoamme asiakkaittemme käyttöön uusinta teknologiaa. Tällä parannamme varmasti ympäristöalan yritysten kansainvälisiä liiketoimintamahdollisuuksia", Lahden tiede- ja yrityspuiston toimitusjohtaja Lauri Ylöstalo uskoo.

Tagit: -
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös