Langaton tunnistus valtaa alaa
Vuonna 2005 maailmalla valmistettiin yli 1,3 miljardia rfid-lipuketta, mutta vuonna 2010 niitä tuotetaan jo 33 miljardia kappaletta, arvioi markkinatutkija In-Stat.
Lipukkeiden käyttö vaihtelee paljonkin eri alojen suhteen. Esimerkiksi autojen avaimissa rfid:tä on käytetty jo vuodesta 1991 lähtien, ja nykyisin niitä on käytössä noin 150 miljoonaa yksikköä.
Eräs suuri uusi käyttäjäsektori tulee olemaan henkilötunnistus. Tällä hetkellä maailman suurin projekti tällä alueella on Kiinan Ministry of Public Securityn tavoite tuottaa maahan yli miljardi rfid:llä varustettua henkilökorttia vuoteen 2008 mennessä. Myös tulevat Euroopan Unionin passit varustetaan rfid-tunnisteella.
Kaikkein suurin rfid-segmentti tulee kuitenkin lähivuosina olemaan vähittäiskaupan toimitusketju. Rfid-lipukkeiden hinnat ovat laskussa ja esimerkiksi Philips esitteli äskettäin kokonaan muovista tehdyn rfid-lipukkeen.
Maailman pienin ja ohuin siru Hitachilta
Teknisellä rintamalla Hitachi on puolestaan esitellyt maailman pienimmän ja ohuimman rfid-sirun. Oheisessa kuvassa ne näkyvät mustina kirkkaiden suolakiteiden rinnalla. Uusimman sirun mitat ovat 0,15 x 0,15 millimetriä ja paksuus 7,5 mikronia.
Uusi siru SOI-tekniikalla toteutettu versio valmistajan jo 0,4 x 0,4 millisestä kaupallisesta versiosta, jota käytettiin muun muassa vuoden 2005 maailmannäyttelyn pääsylipuissa. Japanissa pidetyssä World Exposition -näyttelyssä vieraili 22 miljoonaan kävijää, ja vain 0,001 prosentissa pääsylippuja ilmeni teknisiä ongelmia. (Prosessori)








