Langaton wlan-verkko 30 kaupunkiin Euroopassa

The Cloud rakentaa kaupallisia pisteitä
Langaton wlan-verkko 30 kaupunkiin Euroopassa Lontoon Canary Wharfin wlan-verkko palvelee Cloudin mukaan 75 000 liikekeskuksen asiakasta, työntekijää ja vierasta vuosittain.

Langattomia wlan-vyöhykkeitä rakentava The Cloud on julkistanut laajan ohjelman verkkojen viemiseen 30 uuteen kaupunkiin Euroopassa. Verkot on määrä saada auki parissa vuodessa, ja niihin odotetaan miljoonia käyttäjiä.

Stuttgartissa ja naapurissa Fellbachiissa on suunnitteilla rakentaa 50 tukiasemaa raitiovaunuasemille, joiden kautta kaupunkilaiset ja turistit pääsevät maksutta Mobilcity Portal -sivuille. Niillä tarjotaan tietoa julkisesta liikenteestä, hotelleista, ravintoloista, tapahtumista ja turistien palveluista.

Eurooppaan wlan-verkkoja 100 miljoonalla eurolla

Ensimmäiseksi vuorossa verkon laajentamisessa ovat Karlskrona Ruotsissa ja Stuttgart Saksassa. Hanke on yhtiön mukaan käynnistetty langattomien wlan-yhteyksien kasvavaan kysyntään vastaamiseksi. The Cloud rakentaa avoimia, mutta ei välttämättä käyttäjille maksuttomia verkkoja.

Yhtiö rakentaa verkon ja toimittaa tarvittavat ohjelmistot, jotta kaupat ja muut yritykset sekä operaattorit voivat jälleenmyydä palvelua asiakkailleen. Joitain verkkoja on myös avattu maksuttomiksi ainakin Britanniassa. Verkkoja on ennestään 16 kaupungissa, Britannian lisäksi Suomen naapureissa Pohjoismaissa, Hollannissa ja Saksassa.

Langattomien kaupunkiverkkojen rakentaminen kiinnostaa eurooppalaisia päättäjiä, sillä marraskuun lopussa järjestettävään seuraavaan Wireless Cities -kongressiin odotetaan osallistujia 150 kaupungista. Vastaava tapahtuma järjestettiin kesäkuussa Suomessa Lahdessa, ja seuraava on tulossa Suomessa Turkuun ensi vuonna.

Eurooppalaisiin kaupunkeihin arvioidaan rakennettavan langattomia kaupunkiverkkoja lähivuosina yli 100 miljoonalla eurolla. The Cloud on harkinnut myös Suomeen laajentamista, mutta tätä ei ole vielä vahvistettu.

Langaton wlan-verkko 30 kaupunkiin Euroopassa
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös