Lehdet tyrmäävät tuomittujen lehti-ilmoitukset

Lakia pidetään Suomen oloihin vieraana
Lehdet tyrmäävät tuomittujen lehti-ilmoitukset

Valmisteilla oleva tekijänoikeuslain uudistus tekijänoikeuksien loukkaajien kustantamista lehti-ilmoituksista epäilyttää useiden lehtien päätoimittajia. Tietokone-lehden tavoittamat päätoimittajat pitävät käytäntöä Suomeen vieraana ja ihmettelevät säädöksen alkuperää.

Musiikkitekniikan aikakauslehden Riffin päätoimittaja Lauri Paloposki kertoo, että asiaa on pohdittu lähinnä kahvikupin ääressä ja niiden tietojen pohjalta, joita tällä hetkellä on käytettävissä. "Jos edustamaamme alaa koskeva oikeustapaus on yhteiskunnallisesti merkittävä ja arvelemme asian lukijoidemme kannalta mielenkiintoiseksi, saatamme julkaista asiasta normaalin uutisen. Jos taas kyseessä on kantajan vaatimuksesta laadittu ja rikkojan kustannettavaksi määrätty maksullinen ilmoitus tuomioistuimen päätöksestä, emme varmaankaan tule julkaisemaan kyseistä ilmoitusta", Palokoski sanoo.

Tietokone-lehden päätoimittaja Hannu Järvinen linjaa, ettei lehdessä tulla julkaisemaan tällaisia ilmoituksia. "Mielestäni tällaiset rangaistukset eivät kuulu länsimaiseen oikeusvaltioon, eikä varsinkaan aikakauslehden tehtäviin kuulu niiden toimeenpaneminen. Tämän vuoksi tällaisia ilmoituksia ei Tietokone-lehdessä julkaista", Järvinen sanoo.

Suomen suurimman tietotekniikkalehden Mikrobitin vastaava päätoimittaja Otto Aalto on samoilla linjoilla. "Suomalaiseen käytäntöön eivät kuulu häpeäpaalut lehdissä. Merkittävistä tuomioista uutisoidaan lehdessä",

Talouselämän päätoimittaja Pekka Seppänen sanoo, ettei tunne valmisteilla olevaa lakia, eikä pysty siksi vielä kommentoimaan asiaa.

Alueellisen Uusimaa-lehden päätoimittaja Markku Vento sanoo, että lehdessä on seurattu asiaa pintapuolisesti, mutta on vasta pohdittu mistä tässä olisi kyse. "Ilmoituksellisesti näitä kohdellaan niin kuin ilmoituksia yleensäkin, eli päätoimittaja tekee ratkaisun", Vento sanoo. Hän sanoo, että lisää tietoa tarvitaan ennen kuin lehti voi linjata, tuleeko julkaisemaan tällaisia ilmoituksia.

Useat lehdet kaipaavat enemmän tietoa

Lain perusteluosassa sanotaan, että ilmoituksen julkaiseminen koskisi pääasiassa ammatti- ja paikallislehtiä. Laajalevikkisessä valtakunnallisessa lehdessä julkaiseminen olisi perusteltua vain poikkeustapauksissa, mutta kauppa- ja teollisuusministeriöstä ei osattu yksilödä millaisia tapaukset olisivat. Tulkinnat asiassa tekevät viime kädessä tuomioistuimet.

Aamulehden päätoimittaja Jorma Pokkinen sanoi, ettei asiasta ole vielä tehty toimituksessa päätöksiä. Hänen mukaansa asiaa pohditaan sitten, kun tilanne tulee eteen.

Ilta-Sanomien vastaava päätoimittaja Antti-Pekka Pietilä ei suoraan tyrmää tällaisten ilmoitusten julkaisua. "Jos on kysymyksessä henkilön tekemä tekijänoikeusloukkaus, ne ovat ilmoituksia siinä missä muutkin ilmoitukset", Pietilä sanoo. Hän kuitenkin korostaa, että laki on vasta valmisteillä. "Päätoimittaja viime kädessä päättää julkaistaanko ilmoitus, ja ennen kuin tiedetään mitä ilmoitus sisältäisi, on mahdotonta ottaa kantaa julkaisemiseen".

Helsingin Sanomat epäilee häpeäilmoituksia

Helsingin Sanomien päätoimittaja Reetta Meriläinen vieroksuu ajatusta tuomittujen lehti-ilmoituksista. "Koko ajatus itse kustannetuista rikkomusilmoituksista ei ole tästä maailmasta. Jos tällainen ilmoituskäytäntö tulisi, sen täytyisi koskea kaikkia muitakin rikoksia", Meriläinen sanoo.

Meriläinen ihmettelee, onko tarkoitus saada tuomittujen nimet julki silloin, kun niitä ei olisi kerrottu asiaa käsittelevissä uutisissa. "Pelkään, että rikkomuksen kohteeksi joutunut haluaa, että nimi tulee tätä kautta erikseen julkisuuteen".

Meriläisen mukaan lehdessä ei ole vielä päätetty, miten tällaisiin ilmoituksiin suhtauduttaisiin. "Emme ole tähän asti julkaisseet yksittäisten ihmisten ilmoituksia, jos niissä on esimerkiksi pornografista, rasistista, herjaavaa tai loukkaavaa tai vastoin suomalaista oikeuskäsitystä olevaa sisältöä. En ole ollenkaan varma, että julkaisisimme tällaisiakaan ilmoituksia", Meriläinen sanoo.

Journalistiliiton journalistin ohjeissa on kuvattu, miten vakavissa rikoksissa tuomitun nimi julkaistaan. Helsingin Sanomien Meriläisen mukaan samaa periaatetta pitäisi noudattaa myös näissä ilmoituksissa. Meriläinen epäilee, ettei sellaista tekijänoikeusrikkomusta olekaan, josta uutisessa julkaistaisiin tuomitun nimi.

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös