Levi's tekemään farkkukännyköitä

Farkkukangasta, niittejä, tikkauksia
Levi's tekemään farkkukännyköitä

Farkuista ja muista vaatteista tunnettu Levi Strauss ryhtyy Nokian kilpailijaksi tuomalla markkinoille matkapuhelimia. Puhelimet suunnittelee ja tekee ranskalainen tekniikkatalo Modelabs, ja puhelimien yksityiskohdat otetaan suoraan Levi's-farkuista.

Levi Strauss kertoo, että puhelimiin on tarkoitus tuoda samanlainen ulkonäkö ja tuntuma kuin yhtiön klassisissa farkkuvaatteissa. Puhelimien yksityiskohdista ei ole kerrottu enempää, mutta niihin yhdistetään farkkukangasta, farkuissa käytettäviä niittejä ja tietenkin Levi's-farkkujen tutut tikatut kaaret.

Omia erikoispuhelimia tilauksesta

Levi Straus jättää hankkeen hyvin pitkälle Modelabs-yhtiön harteille. Modelabsille jää paitsi uusien puhelimien suunnittelu ja valmistus, myös niiden markkinointi sekä jakelu matkapuhelinten myyntikanavaan.

Modelabs ei omista omia tehtaita, vaan se käyttää elektroniikan sopimusvalmistajia. Yhtiö kertoo kehittäneensä erikoismatkapuhelimien suunnittelusta ja valmistuksesta valmiin konseptin, jota markkinoidaan nimellä Mobile On Demand.

Yhtiöiden mukaan Levi's-kännyköitä nähdään ensi vuonna. Ominaisuuksiltaan ne tulevat tuskin kilpailemaan esimerkiksi Nokian mallien kanssa, vaan ostajia houkutellaan lähinnä tyylin ja brändin avulla.

Tagit: -
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös