Linux-kännyköille isojen valmistajien tuki

Nokia ei ole hankkeessa mukana
Linux-kännyköille isojen valmistajien tuki

Neljä isoa kännykkävalmistajaa ja kaksi operaattoria kehittävät Linux-pohjaista avointa käyttöjärjestelmää, joka toisi yhden yhteensopivan alustan tulevaisuuden älypuhelimille. Hankkeessa ovat mukana LG, Motorola, NEC ja Panasonic sekä operaattorit NTT Docomo ja Vodafone. Yhtiöt tavoittelevat muun muassa kännyköiden ja palveluiden halvempia kehityskustannuksia.

Toimijoiden yhteisesti vetämä hanke tavoittelee kansainvälisen Linux-alustan kehittämistä. Hankkeella ollaan perustamassa riippumaton säätiö. Tavoite on, että avoimen prosessin kautta mukaan pääsee myös muita halukkaita toimijoita.

Valmistuttuaan säätiön on määrä tarjota avoimet rajapinnat (api), tekniset määritykset, arkkitehtuurin ytimen ja viittaukset avoimen lähdekoodiin, joiden pohjalta Linux-kännyköitä voidaan rakentaa.

Linuxia on yritetty viedä kännykkään aiemminkin

"Motorola uskoo vakaasti avointen alustojen voimaan ja Linuxin lupauksesta mobiililaitteille", Motorolan mobiilisoftayksikön johtaja Greg Besio sanoi tiedotteessa.

"Yhtenä johtavista pioneereista, joilla on kaksi vuotta kokemusta Linux-kännyköiden tuomisesta markkinoille, osallistumme ilahtuneita tähän hankkeeseen", NEC:n mobiililaitteiden yksikön johtaja Yoshiharu Tamura sanoi yhteisessä tiedotteessa. NEC:llä ja Panasonicilla on ollut Linux-kännyköitä lähinnä Japanin markkinoilla, joilla myös NTT Docomo toimii. Myös Motorolalla on ollut Aasian markkinoilla ainakin yksi Linux-kännykkä.

Maailmalla on ollut useita muitakin hankkeita kehittää Linuxista kännyköiden käyttöjärjestelmä. Toistaiseksi ne ovat jääneet yhden tai muutaman valmistajan aloitteiksi.

Vodafonen johtaja Jens Schulte-Bockum sanoikin toimijoiden yhteisessä tiedotteessa, että tavoite on tosissaan vähentää Linux-kännyköiden sirpaloitumista ja kehittää yksi yhtenäinen alusta.

Nokia uskoo vakaasti Symbianiin

Älypuhelinten markkinajohtaja Nokia ei ole Linux-hankkeessa mukana, eikä ole aikeissa liittyäkään. "Selkeästi näemme, että Symbian on johtava käyttöjärjestelmä kehittyneemmissä matkapuhelimissa teknisesti ja kuluttajien kannalta", Nokia Multimedian viestintäjohtaja Kari Tuutti sanoo.

"Symbianilla on laaja tuki sekä operaattoreilta että palveluiden kehittäjiltä", Tuutti jatkaa. Hänen mukaansa koko Nokian strategia on Symbianin käyttäminen kehittyneemmissä puhelimissa.

"S60-alustalla on älypuhelimissa yli 50 prosentin markkinaosuus", Tuutti muistuttaa. Kun mukaan lasketaan myös kommunikaattorit , on Nokian markkinaosuus eri tutkimusyhtiöiden arvioiden mukaan 62 --- 67 prosenttia maailmanlaajuisesti.

Kari Tuutti muistuttaa, että Symbian-kännyköille voidaan kehittää sovelluksia myös Javalla. Nokia on lisäksi tuonut S60-alustaan tuen helposti kehitettäville Python-sovelluksille.

Muut valmistajat kokeilevat eri käyttöjärjestelmiä

Symbian-liittoutumassa ovat mukana myös muun muassa Motorola, Samsung ja Sony Ericsson, joista viimeinen on tuomassa kesällä myyntiin M600- ja P990-mallinsa. Nokia on kuitenkin valmistajista sitoutunut Symbianiin selkeästi eniten, koska suuri osa sen tuotevalikoimasta perustuu jo avoimeen alustaan.

Motorola ja Samsung ovat kokeilleet myös Windows Mobilea. Molemmat ovat tänä vuonna tuomassa Eurooppaan useita Microsoftin käyttöjärjestelmään perustuvia laitteita.

Linux-kännyköille isojen valmistajien tuki
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös