Linux-virtualisointi ei käynyt kaupaksi
Tietoturva- ja virtualisointiohjelmia kehittänyt Stinghorn kertoo lopettaneensa toimintansa. Yhtiö arvioi saaneensa tuotteensa valmiiksi, mutta markkinointia varten jatkorahoitusta ei saatu riittävästi, joten myynti ei myöskään kehittynyt omistajien vaatimassa tahdissa.
"Tuotteemme olivat valmiita, toimivia ja käytössä asiakkaillamme - olimme siis tehneet työmme", Stinghorn kertoo tiedotteessaan. Yrityksen mukaan tuotteiden myynti ei omistajien mielestä kasvanut riittävän nopeasti. Stinghorniin ovat sijoittaneet Innofinance Oy, Suomen teollisuussijoitus ja osa henkilöstöstä.
Stinghorn aloitti toimintansa Lappeenrannassa vuonna 2003, ja elokuussa 2004 yritys perusti myynti- ja tuotekehityspisteen Helsingin Vallilaan. Stinghonin toimitusjohtaja Markus Räipiö kertoo, että yrityksellä oli parhaimmillaan yli 20 työntekijää, mutta loppuvaiheessa enää noin 10. Hänen mukaansa henkilökunta väheni sitä mukaan, kun yritys huomasi, ettei markkina vedä riittävän nopeasti.
Stinghorn on tarjonnut erillisten palomuurien ja vpn-yhdyskäytävien lisäksi virtualisoituja ohjelmistoja, joilla yhdelle Linux-palvelimelle on voitu asentaa esimerkiksi palomuuri ja vpn-yhdistävä sekä palvelinohjelmistoja. Lisäksi yhtiön vpn-yhteysohjelma on ollut saatavana Linuxille, Macille ja Windowsille sekä useille mobiilialustoille.
Markus Räipiö ei halua paljastaa tarkkaa asiakasmäärää, mutta yrityksen tiedotteissa on julkistettu toistakymmentä tietoturva- ja virtualisointituotteiden asiakasta. Näiden tulevaisuus on auki. "Hyvä kysymys, siihen en pysty vastaamaan", Räipiö sanoo nykyisten asiakkaiden tuesta ja ylläpidosta.








