Logica CMG sai WM-datan ja teki muutoksia
WM-datasta on nyt tullut Logica CMG:n tytäryhtiö, kun osakkeenomistajat ovat hyväksyneet ostotarjouksen. WM-datan asiakkaat voivat saada kansainvälisempää palvelua, ja esimerkiksi WM-datan tunnus ja värit vaihtuvat.
WM-data ilmoittaa, että yhtiön osakkaat, jotka omistivat yhdessä yli 97 prosenttia WM-datan osakkeiden äänivallasta, ovat hyväksyneet Logica CMG:n elokuussa tekemän ostotarjouksen.
WM-data ja sen 2 400 henkilöä Suomessa jatkavat omistusmuutoksen jälkeen osana uutta kansainvälistä it-palveluyritystä. Muutos ei vaikuta WM-datan nykyiseen organisaatioon, asiakassopimuksiin tai asiakasyhteyshenkilöihin.
Uusi brandi ja ostajan värit
WM-datan yritysbrandiin liitetään muutos: "WM-data - a Logica CMG company". Samalla muuttuvat muun muassa yhtiön tunnusvärit. Logica CMG:n palveluksessa työskentelee noin 40 000 henkilöä 41 maassa. WM-datan palveluksessa on Pohjoismaissa noin 9 000 henkeä.
"Tavoitteemme on edelleen kasvaa Suomessa. Sitä tukee aiempaa paremmin valmis kansainvälinen osaajaverkosto, jonka kautta voimme tarjota asiakkaillemme entistä laajemmat ja kattavammat palvelut. Samalla pysymme lähellä asiakkaitamme ja varmistamme asiakasyhteistyömme jatkuvuuden", WM-data Oy:n toimitusjohtajana jatkava Seppo Matikainen vakuuttaa.
WM-datan konsernijohtaja Crister Stjernfelt on nimitetty Logica CMG:n hallitukseen ja johtoryhmään vastuualueenaan Pohjoismaat. Logica CMG:n osake on noteerattu Lontoon ja Amsterdamin pörsseissä.








