Maailman kännykkämyynti vahvassa kasvussa
Kännyköiden myynti kasvaa maailmassa edelleen voimakkaasti, kertoo tutkimusyhtiö Gartnerin tilasto toiselta vuosineljännekseltä. Puhelimia myytiin kolmessa kuukaudessa 229 miljoonaa, ja vauhdin uskotaan yhä paranevan. Markkinoiden ykköspaikkaa pitävä Nokia kasvatti etumatkaansa muihin.
Kakkosena oleva Motorola kasvatti markkinaosuuttaan vielä enemmän vuoden takaiseen tilanteeseen verrattuna, mutta on silti kaukana Nokian takana. Nokia hallitsee 77 miljoonalla myymällään puhelimella markkinoita 33, 6 prosentin osuudella. Motorolan 50 miljoonan kappaleen myynnillä lohkesi 21,9 prosenttia markkinoista. Vuosi sitten Nokian osuus oli 31,6 ja Motorolan 17,7 prosenttia.
Muilla oli vaikeampaa
Seuraavaksi suurimmat merkit ovat kokojärjestyksessä Samsung, Sony Ericsson, LG sekä Benq Mobile, jonka lukuun on laskettu myös Siemensin puhelimet. Näitä pienempien valmistajien puhelimiakin myytiin noin 39 miljoonaa, mikä vastaa noin 17 prosenttia markkinoista.
Kaikki valmistajat kärkikaksikon takana Sony Ericssonia lukuun ottamatta menettivät asemiaan.
Gartnerin analyytikko Carolina Milanesi nostaa tarkastelujakson suurimmaksi voittajaksi Motorolan, joka onnistui kasvattamaan markkinaosuuttaan eniten. Hän uskoo yhtiön jatkavan viipaleensa kasvattamista myös kuluvalla kaudella, sillä se on julkaisemassa lupaavia uutuustuotteita syksyksi.
Nokiaa Gartner neuvoo muistamaan myös asiakkaita, jotka arvostavat enemmän muodikkaan ohuita linjoja kuin toiminnallisuutta puhelinta valitessaan. Kuluvan vuosineljänneksen myynnin Gartner uskoo kohoavan jo lähelle 240 miljoonaa puhelinta.








