Maailmanlaajuinen lapsipornoratsia kouraisi Suomeakin
Globaali lapsipornon vastainen ratsia iski eilen Yhdysvaltoihin ja 13 Euroopan Unionin maahan, kun poliisit tekivät yli 150 kotietsintää, takavarikoivat tietokoneita sekä pidättivät epäiltyjä. Suomessakin on tehty ainakin viisi kotietsintää, ja poliisi on ilmeisesti pidättänyt osan epäillyistä.
Helsingin Sanomien mukaan suomalaisia ei vielä tässä vaiheessa epäillä lapsipornon levittämisestä, joka olisi erittäin vakava rikos. Tällä hetkellä heitä epäillään kuitenkin laittoman lapsipornoaineiston hallussapidosta, joskin tilanne saattaa vielä muuttua tutkinnan myötä. Lapsipornon hallussapidosta voi saada jopa vankeusrangaistuksen, mutta käytännössä rangaistus on lähes aina sakkoja.
Osassa tapauksista poliisi jo aloittanut kuulustelut pidätetyille. Tutkinta on Suomessa vasta alussa, joten epäiltyjen henkilöiden määrä voi muuttua. Epäiltyjä asuu poliisin mukaan niin pääkaupunkiseudulla kuin maakunnissakin.
Kehittyneillä menetelmillä poliisia pakoon
Kansainvälistä Baleno-operaatiota johdettiin Europolista Hollannin poliisin johdolla, ja Yhdysvalloissa FBI:n johdolla, kertoo uutistoimisto Reuters. Hollannin poliisi välitti tietoa 76 maan poliiseille lapsipornorenkaasta, jotka jakoivat materiaalia internetissä. Aineiston ja käyttäjien henkilöllisyyden piilottamiseen käytettiin poliisin mukaan kehittyneitä tekniikoita. Aineistoa esimerkiksi salakirjoitettiin, ja sitä levitettiin avoimien nettipalveluiden kautta, pitäen materiaalia esillä vain lyhyitä aikoja kerrallaan.
Viranomaiset onnistuivat kuitenkin selvittämään rikollista aineistoa levittäneiden ja ladanneiden käyttäjien ip-osoitteita. Ip-osoitteet välitettiin kyseisiin maihin, joissa viranomaisten ja operaattorien välityksellä on selvitetty, mille koneille osoitteet kuuluvat.








