Matkapuhelin paikantaa vangit
Suomessa otetaan lokakuusta lähtien käyttöön vankien valvottu koevapaus matkapuhelinten paikannuksen avulla. Valvotussa koevapaudessa vanki voi asua kotonaan, ja paikannuslaite kertoo jatkuvasti sijainnin viranomaisille. Tavoite on edistää vankien sopeutumista takaisin yhteiskuntaan ja hillitä kasvavia vankeinhoitomenoja Suomen vankiloiden täyttyessä.
Oikeusministeriön asettama työryhmä luovutti tänään välimietinnön oikeusministeri Leena Luhtaselle. Siinä ehdotetaan nimenomaan matkapuhelimiin perustuvaa vankien paikannusta, jota voidaan tarvittaessa täydentää tarkalla gps-paikannuksella ja vangin henkilökohtaisella tunnistuksella, kuten sormenjälkilukijoilla.
Eduskunnan apulaisosastopäällikkö Jussi Pajuoja kertoo, että vankien koevapaus voidaan toteuttaa sekä gsm-puhelinten solupaikannuksella että puhelimeen liitettävällä gps-paikannuksella sen mukaan, kuinka suurta tarkkuutta tarvitaan. Hän arvioi, että gsm-paikannuksen tarkkuus yleensä riittää, kun vangin sijainti tiedetään kaupungissa korttelin tarkkuudella. Jos koevapaus on kotiarestin muotoinen, voidaan sijainti määrittää gps-paikannuksen avulla muutaman metrin tarkkuudella.
Koevapaudelle tiukat vaatimukset
Pajuojan mukaan jo 100 laitosvangin juoksevat kulut ovat noin 700 000 euroa vuodessa, kun koevapaudessa olevien osalta juoksevat menot voivat jäädä vain 50 000 euroon vuodessa. Tämä käsittää matkapuhelimeen ja erilliseen gps-paikantimeen perustuvan järjestelmän.
Koevapauteen pääsylle on pitkä lista vaatimuksia, muun muassa vangin päihteettömyys, hyvä käytös ja ettei ehdonalaiseen pääsyyn ole puolta vuotta pidempää. Elinkautisvangit voisivat päästä koevapauteen aikaisintaan 11,5 vuoden päästä. Koevapaus voisi olla sekä pakollinen että vapaaehtoinen vangille. Vapaaehtoinen koevapaus edellyttää vangilta yhteistyöhalua, ja sopimuksen rikkominen voi johtaa takaisin kaltereiden taakse.
Paikannustekniikka halpenee nopeasti
Matkapuhelimen eduksi koevapaudessa olevien vankien paikannuksessa lasketaan edullisuuden lisäksi se, ettei puhelin leimaa käyttäjää vangiksi, kuten rannekkeet ja muut tunnistimet.
Pajuojan mukaan lopullisia päätöksiä käytettävistä navigointilaitteista tai puhelimista ei ole tehty, mutta viisi vuotta jatkuneessa gsm-paikannuksessa on ollut mukana useita toimittajia. Syksyllä alkava uusi vaihe perustuu vankeuslakipakettiin, jonka eduskunta hyväksyi viime kesänä. Laki tulee voimaan lokakuun alussa, jolloin järjestelmä otetaan käyttöön.
Tavoite on, että ensi vuonna valvotussa koevapaudessa on 50 vankia, ja vuonna 2011 jo 500. Se tarkoittaa, että 10 -- 15 prosenttia tämänhetkisestä vankimäärästä olisi koevapaudessa.
Puhelin voidaan paikantaa parin metrin tarkkuudella esimerkiksi gps-lisälaitteen avulla.
Puhelin voidaan paikantaa parin metrin tarkkuudella esimerkiksi gps-lisälaitteen avulla.








