Merenkulkijoille uusi karttaportaali
Kaikkien merenkulkijoiden käyttöön valmistuu keskitetty jäätietoportaali, jonka tuottavat ja rahoittavat Itämeren alueen maat yhdessä. Affectogenimapin toimittaman portaalin kautta kaikki Tanskan salmesta Itämeren puolelle tulevat laivat voivat tarkistaa, miten ne voivat talvisissa merioloissa edetä ja onko liikenteelle voimassa erityisrajoituksia. Hankkessa ovat mukana Suomen lisäksi Ruotsi, Viro, Tanska ja Venäjä sekä EU.
Baltic Icebreaking Management (BIM) -ryhmä keskittää jäätiedot yhteen portaaliin, joka merenkulkijoiden on helppo löytää ja joka kertoo tarkasti koko Itämeren jäätilanteen, kun ennen jäätiedot piti haeskella kunkin eri maan organisaatioiden omilta www-sivuilta tai vain faksipalveluina.
Uuden jäätietopalvelun sivuston kerrotaan valmistuvan 1. tammikuuta 2007 mennessä, eli ennen ensi talven pahimpia jääoloja. Tietojen ylläpidosta vastaavat kunkin maan kansalliset viranomaiset. Rahoittajamaiden alueiden lisäksi kartta kattaa Latvian, Liettuan, Puolan ja Saksan rannikot.








