Microsoft avaa uuden mikrokäyttöjärjestelmän

.NET Microframework
Microsoft avaa uuden mikrokäyttöjärjestelmän Microsoftin Todd Warren ylisti, että .NET MF -rajapinnan avulla Windows-sovellukset saadaan jopa rannekelloihin. Jatkossa alusta avautuu myös ulkopuolisille.

Nizza – Microsoft julkisti MEDC-tapahtumassa eilen avaavansa vuoden kuluessa rajapinnan ohjelmistokehittäjille hyvin pienten mikrosovellusten kehittämiseen. Jo aiemmin yhtiö on itse käyttänyt .NET Microframeworkia muun muassa älykelloissa, mutta jatkossa rajapintaa pääsevät hyödyntämään myös kolmannet osapuolet.

Microsoftin mukaan .NET MF soveltuu hyvin pieniin laitteisiin, joissa on vähän muistia ja vaatimaton prosessori. Tällaisia voivat olla esimerkiksi rannekellot, tv-kaukosäätimet ja päälle puettavat laitteet, kuten elimistön terveysanturit.

Microsoftin edustajat sanoivat, että .NET MF -koodin laitteet mahtuvat noin 300 kilotavuun, mutta ovat silti perusarkkitehtuuriltaan yhteensopivia .NET Compact Frameworkin ja .NET Frameworkin kanssa. Esimerkiksi Windows Vistan työpöydän päivittyvät pikkuikkunat on myös toteutettu .NET MF:llä, joten minisovelluksia voidaan ajaa myös pc:llä.

Laitepuolella Microsoft kertoi yhteistyöstä ARM-suoritinten ja Freescale-alustan tukemiseksi NET MF -laitteissa.

Windows CE.n alle uusi tuoteperhe

Microsoftin käyttöjärjestelmien nimet ovat vaihdelleet niin nopeasti, etteivät monet ole pysyneet mukana. Nyt eurooppalaisille esiteltiin käsitteet Windows Embedded ja Mobile, joiden molempien ytimenä toimii tämän hetken uusissa laitteissa Windows CE 5.0 ja jatkossa CE 6.0.

Windows Embedded sisältää yleensä sulautetut laitteet, joihin tarjotaan työkalut räätälöidyn käyttöjärjestelmän luomiseen. Windows Mobile taas on tiukemmin määritelty kämmenmikrojen ja älypuhelinten alusta, johon Pocketpc- ja Smartphone-laitteet perustuvat.

Seuraavan kerran Microsoftilta on luvassa mobiili- ja muita julkistuksia ensi viikolla Bostonissa Yhdysvalloissa Tech-Ed 2006 -tapahtumassa.

Microsoft avaa uuden mikrokäyttöjärjestelmän Windows CE voidaa sulauttaa esimerkiksi pienellä muistilla varustettuihin kioskeihin ja näyttöpäätteisiin.
Microsoft avaa uuden mikrokäyttöjärjestelmän Windows CE voidaa sulauttaa esimerkiksi pienellä muistilla varustettuihin kioskeihin ja näyttöpäätteisiin.
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös