Microsoft: bot-ohjelmistot uhkaavat eniten

Hyökkäysverkoilla tehdään rahaa
Microsoft: bot-ohjelmistot uhkaavat eniten

Rikolliset etäohjaussovellukset, joilla kotikäyttäjien koneita valjastetaan hyökkäysverkkoihin, ovat tällä hetkellä aktiivisin internetin uhka. Microsoftin tuore tietoturvaraportti kertoo, että tällaisia hyökkäysverkko-ohjelmia löydettiin alkuvuonna kahdesta miljoonasta koneesta, mutta rootkitien kohdalla kehitys olikin päinvastainen.

Microsoftin juuri julkaistu tietoturvaraportti vuoden ensimmäiseltä puoliskolta kertoo, että bot- tai zombie-ohjelmiksikin nimitettyjä haittaohjelmia löytyi 43 000 erilaisen variantin edestä.

Microsoft saa tietoa turvatilanteesta kuukausittaisten turvapäivitysten mukana tulevalta ilmaiselta työkalulta (Windows Malicious Software Removal Tool), joka poistaa haittaohjelmia. Tietoa tulee myös Microsoftin uudemmista tietoturvaohjelmista ja palveluista. Yhtiö kertoo, että alkuvuonna haittaohjelmia poistettiin neljältä miljoonalta eri koneelta. Näistä kahdesta miljoonasta löytyi hyökkäysverkko-ohjelmisto.

Rootkitien määrä puoliintunut puolessa vuodessa

Hyökkääjät, joilla on mielessään taloudelliset tavoitteet, keskittävät selvästikin huomattavasti kehityspanostuksia tämän tyyppisten haittaohjelmien tekemiseen, ilmenee Microsoftin raportista.

Microsoftin raportin mukaan rootkit-tyyppiset haittaohjelmat, jotka piilottavat itsensä käyttöjärjestelmän syövereihin, ovat yllättäen vähentyneet selvästi. Kuuden kuukauden aikana rootkit-hyökkäysten määrä väheni yhtiön saamien tulosten mukaan 50 prosenttia.

Microsoftin saamiin tuloksiin vaikuttaa se, että Windows Malicious Software Removal Tool -työkalu on tarkoitettu vain yleisimpien haittaohjelmien poistamiseen, eikä kokonaisen virustorjuntaturvapaketin korvaamiseen. Microsoftin näkemät tulokset eivät siksi ole täydellisiä.

Tagit: Microsoft
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös