Microsoft ja EU-komissio parhaillaan oikeudessa
Microsoftin ja EU komission välistä kiistaa kilpailurikkomuksista ja satojen miljoonien jättisakoista ratkotaan parhaillaan Brysselissä suullisessa oikeuskäsittelyssä. Käsittelyssä nähtiin sekä lähestymisen merkkejä että suorasukaista nahistelua, ja lopullinen ratkaisu saataneen vasta useiden viikkojen jälkeen.
Suullinen käsittely järjestettiin Microsoftin pyynnöstä, ja yhtiö on valmistautunut siihen huolellisesti esimerkiksi entisten EU-tuomarien avustuksella. Eilen alkaneessa ja tänään päättyvässä käsittelyssä Microsoft pyrkii esittämään todisteita siitä, että se on antanut kilpailijoille riittävästi dokumentaatiota ja teknistä tietoa Windowsin verkkoprotokollista yhteensopivien ohjelmistojen tekemiseksi.
Komissio: dokumentaatio "täysin hyödytöntä"
Käsittely pidettiin suljetuin ovin, mutta osapuolet ja paikallaolijat kertoivat jonkin verran keskusteluista julkisuuteen. Microsoftin kanta on se, että se on tehnyt riittävästi velvoitteidensa täyttämiseksi, mutta se on valmis tekemään vieläkin enemmän. Uutispalvelu Cnetin mukaan Microsoft jaksoi vielä oikeudessakin ihmetellä, mitä komissio todella dokumentaatiolta vaatii. EU:n edustajan tiukka vastaus oli, että yhtiö tietää vallan hyvin vaatimukset, mutta ei vain halua niitä täyttää.
Microsoft väittää, että sen 12 000 sivun dokumentaatio on riittävän kattava. Cnetin mukaan komissio muistutti, että dokumentaatio on tutkitutettu ulkopuolisella asiantuntijayrityksellä, jota ei ehdottanut komissio vaan Microsoft itse. Tämä asiantuntijayritys päätyi tutkimuksissaan tylyyn päätelmään. Microsoftin dokumentaatio oli sen mukaan "täysin hyödytön", kertoi EU:n edustaja oikeudessa.
Ratkaisu jättisakoista vie useita viikkoja
Komissio kertoo, että se päättää asian etenemisestä Microsoftia uhkaavien jättisakkojen kohtalosta "usein viikkojen" päästä käsittelystä. Komissio haluaa tutkia käsittelyssä saatua aineistoa rauhassa, ja tehdä päätöksensä sen perusteella. Päätöksen teon aikaan kahden miljoonan takautuvasti laukeavasta päiväsakosta on kerääntynyt jo lähemmäs 300 miljoonan euron suuruinen potti.
Oikeudenistunnon tarkkailijat kertoivat, että komission edustajat myönsivät Microsoftin parantaneen dokumentaatiota ja toimiaan viime aikoina. Sopuratkaisuun saattaa siis vielä olla mahdollisuuksia.








