Microsoft kytkettiin SCO-Linux-jupakkaan

Microsoftin hanke vai johtajan virhe?
Microsoft kytkettiin SCO-Linux-jupakkaan

Microsoftin osa SCO-yrityksen Linux-kanteissa ja niistä seuranneesta vahingosta Linuxin leviämiselle on saatu uutta tietoa IBM:n oikeudenkäynnin asiakirjoista. Rahoitusyhtiön osakkaan valaehtoisessa lausunnossa kerrotaan, miten Microsoft lupasi järjestää SCO:lle rahoituksen, jotta se voi edetä oikeudenkäynneissään. Kyseessä saattoi olla Microsoftin hanke, tai sitä seuranneiden tapahtumien perusteella myös yksittäisen johtajan paha virhe.

Rahoitus tuli pääomasijoitusyhtiö Baystarilta. Yhtiö sijoitti SCO:hon omia pääomiaan 20 miljoonaa dollaria, ja Royal Bank of Canada -pankin varoja 30 miljoonaa dollaria. Tällä 50 miljoonan sijoituksella oli merkittävä osa siinä, että SCO pääsi etenemään oikeuskanteissaan IBM:ää ja muita vastaan. Microsoftin osaa hankkeessa epäiltiin jo kaksi vuotta sitten, mutta yhtiö kielsi suoran liitoksen tai Microsoftin pääoman käytön.

Microsoft lupasi takauksen sijoitukselle

Nyt IBM:n lakijutun valaehtoisissa lausunnoissa Baystarin osakas Lawrence Goldfarb kertoo, että hän keskusteli SCO-rahoituksesta Microsoftin varatoimitusjohtajan Richard Emersonin kanssa. Emerson vastasi Microsoftilla strategian kehittämisestä ja yrityskaupoista sekä yhteistyökuvioista.

"Keskustelimme Emersonin kanssa erilaisista sijoitusjärjestelyistä, joissa Microsoft varmistaisi (backstop) tai takaisi jollain tavalla Baystarin sijoituksen. Microsoft vakuutti minulle, että se jollain tavalla takaisia Baystarin sijoituksen SCO:hon", kertoi Goldfarb. Asiakirjoja on lainattu Groklaw-sivustolla.

Microsoftin johtaja sai potkut

Todistuksen mukaan Microsoftin huippujohdon jäsen halusi siis varmistaa, että SCO todella saa rahoituksen, jolla se pääsee hyökkäämään Linuxia vastaan. Microsoft ei ilmeisesti käyttänyt tähän omia varojaan, vaan yhteyksiään ja valtaansa sijoituksien saamiseen. Ennen Baystarin 50 miljoonan sijoitusta SCO:n oikeudenkäynteihin tarkoitetut varat olivat vain noin kymmenen miljoonaa, mikä ei olisi kunnolla riittänyt kalliiden lakiyhtiöiden palkkaamiseen.

Goldfarb kertoo, että kun sijoitus oli tehty, Microsoft "ei enää vastannut puhelinsoittoihini tai sähköposteihini, ja minun tietojeni mukaan Emerson sai potkut Microsoftilta." On siis mahdollista, että kyseessä oli yhden henkilön liian pitkälle mennyt hanke Linuxia vastaan, jolla ei olisi ollut Microsoftin johdon hyväksyntää.

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös