Microsoft lähtee robottikehitykseen

Raudalla ja softalla
Microsoft lähtee robottikehitykseen

Microsoft on käynnistänyt vauhdilla oman robottitutkimuksensa, ja yhtiön tulo markkinoille saattaa antaa sysäyksen koko robotiikan alalle. Microsoft esitteli samalla ensimmäisen robottiohjelmistonsa, Microsoft Robotics Studion, ja uuden tutkimuslaboratorion.

Microsoft kertoo perustaneensa yhtiön sisälle uuden tutkimus- ja tuotekehitysryhmän robotiikkatuotteiden kehittämiseen. Microsoftin ensimmäinen robottiohjelmisto, Microsoft Robotics Studio, on ladattavissa koekäyttöön netissä.

Robotics Studio -ohjelmisto on Windows-pohjainen työkalu, jolla kehittäjät voivat luoda robotiikkaan liittyviä sovelluksia. Yhtiön mukaan tavoite on tuoda tarjolle eräänlainen robotiikan peruskerros, johon laite- ja ohjelmakehittäjät voivat tuoda omia tekniikoitaan.

Uusi tutkimuskeskus vauhdittaa kehitystä

Oman ohjelmistokehityksen lisäksi Microsoft on ryhtynyt rahoittamaan uutta robotiikan tutkimuskeskusta, joka perustetaan alan pioneerin Carnegie Mellon -yliopiston yhteyteen. Uuden tutkimuskeskuksen nimi on Center for Innovative Robotics.

Microsoft on realistinen siinä, ettei robotiikalta odoteta heti vallankumousta ja suuria markkinalukuja. Yhtiön tulon robotiikkaan uskotaan kuitenkin vauhdittavan kehitystä ja antavan sille uskottavuutta.

Tagit: Microsoft, Robotti
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös