Microsoft ostaa hittipelitalo Lionheadin
Microsoft Game Studios (MGS) on ostanut brittiläisen Lionhead Studiosin, joka tunnetaan hittipeleistään Black&White ja Fable, joista jälkimmäinen on Xboxin myydyin roolipeli. Samalla Microsoftin pelituotannon johtajistoon siirtyy Lionheadin perustaja Peter Molyneux, joka on pelialan tunnetuimpia suurten pelitalojen ulkopuolisia nimiä.
Lionhead Studios toimii Ison-Britannian Guildfordissa ja perustettiin vuonna 1997. Yhtiön ensimmäinen, pc:lle tehty peli Black & White julkaistiin vuonna 2001, ja sitä on myyty maailmanlaajuisesti yli kaksi miljoonaa kappaletta. Toinen peli, Xboxille suunniteltu Fable on myös myynyt yli kaksi miljoonaa kappaletta.
Pelejä yksinomaan Windowsille ja Xboxille
Microsoft kertoo, että Lionhead Studios alkaa välittömästi tuottamaan sisältöä yksinomaan Xbox 360- ja Microsoft Windows-alustoille. Yhtiöt ovat aiemmin tehneet yhteistyötä suositun Xbox-franchise-roolipeli Fablen sekä Xboxille ja Windowsille suunnitellun Fable: The Lost Chapters -pelin parissa. Fable onkin eniten myyty Xbox-roolipeli.
Toimitusjohtaja Peter Molyneux'n mukaan kauppa tuo Lionheadille vakautta, ja mahdollistaa yhtiön keskittymisen pelkästään pelien tekemiseen. Microsoft Game Studios on aikaisemmin hankkinut useita pelitaloja. Yhtiöön kuuluvat muun muassa Bungie Studios, Ensemble Studios, FASA ja Rare Ltd.








