Microsoft valmis uusiin Linux-sopimuksiin
Microsoft on valmis solmimaan lisää Linux-sopimuksia, esimerkiksi Red Hatin kanssa. Microsoftin pääjohtajan Steve Ballmerin mukaan ohjelmistoilla kerätään rahaa tulevaisuudessa kolmella eri tavalla, mutta nettijakelussa käy selväksi ero perinteisten ja uudenlaisten sovellusten välillä.
Ballmer kertoi näkemyksistään Intialaiselle Economic Times -lehdelle vierailullaan Intiassa.
Miellään sopimus Red Hatin kanssa
"Tekisimme mielellämme samanlaisen järjestelyn kenen tahansa Linuxin jakelijan kanssa – Red Hatin, tai kenen tahansa kanssa", Ballmer sanoi lehdelle. Microsoftin sopimus Novellin kanssa yllätti alan täysin, mutta Ballmer vakuuttaa yhtiön olevan valmis jatkamaan samalla avoimen lähdekoodin ja Microsoftin yhteistyön tiellä.
Ballmer kuitenkin uskoo vakaasti, että käyttäjät maksavat jatkossakin ohjelmistoista, mutta liiketoimintamallit kylläkin muuttuvat.
Nettijakelu lisääntyy, mutta ei niinkään perinteisillä sovelluksilla
"Mielestäni osa ohjelmistoista ostetaan, osa hankitaan tilausmallilla ja osa rahoitetaan mainonnalla", Ballmer sanoi. "Arvioisin, että olemme siirtymässä maailmaan, jossa on yhä enemmän elektronista jakelua. Kyseessä ovat uudenlaiset ohjelmistot, eivät perinteiset ohjelmistot, joita jaettaisiin elektronisesti", Ballmer sanoo.
Ballmerin mielestä perinteisiä ohjelmia tullaan jatkossakin myymään paljon kauppojen ja perinteisen jakeluketjun kautta. Internet-jakelussa pärjäävät uudenlaiset palvelut ja ohjelmistot, mutta kaikille jää elintilaa. Ballmer kertoo, että Microsoftia yritetään sopeuttaa vauhdilla näihin uusiin liiketoimintamalleihin, esimerkiksi mainos- ja tilausrahoitteisiin netin sovelluksiin, Windows Live ja Office Live -palveluiden tapaan.








