Microsoft yrittää eroon jättisakoista

Nyt tarjotaan porkkanaa
Microsoft yrittää eroon jättisakoista

Microsoftin ja Euroopan Unionin komission kädenvääntö satojen miljoonien sakoista ja Microsoftin yhteistoiminnasta jatkuu tiukkana. Tällä kertaa Microsoft tarjoaa yhteistoimintaa ja uusia keinoja täyttää velvoitteensa, mutta komissiossa ollaan skeptisiä.

Kiistan panokset ovat kovat. Komission mielestä Microsoft ei ole täyttänyt oikeudenpäätöksiä sekä velvoitteitaan Windowsin verkkoprotokollien lisensoinnissa kilpailijoille, ja kunnollisen dokumentaation laatimisessa. Microsoftia uhkaa näin ollen kahden miljoonan euron päivittäinen sakko, jota on keräytynyt takautuvasti jo joulukuulta saakka. Kun asia ratkeaa huhti- tai toukokuussa, on sakko kasvanut pahimmillaan 300 miljoonan euron tienoille. Summa alkaa olla samaa luokkaa kuin Microsoftille määrätty alkuperäinen valtava monopolisakko, 500 miljoonaa.

Ilmaista teknistä tukea, komissio epäileväinen

Microsoft lupaa uusia keinoja kilpailijoiden aseman helpottamiseksi. Yhtiö lupaa tarjota ilmaisen ja rajoittamattoman teknisen tukipalvelun yrityksille, jotka lisensoivat siltä protokollia. Tämän lisäksi Microsoft lupaa tarjota kilpailijoille jopa heidän toimitiloissaan paikan päällä annettavaa tukea.

EU komissio ei ollut virallista tarjousta vielä eilen saanut, mutta sen mukaan kyse on kuitenkin etupäässä dokumentaation laadusta, kertoo uutistoimisto Reuters. Komission kanta on se, että ellei dokumentaatio ole riittävän laadukasta, eivät kilpailijat todellisuudessa voi rakentaa yhteen toimivuutta tuotteisiinsa, eikä tukipalveluistakaan ole näin ollen mitään hyötyä.

Komission edustaja kertoi kuitenkin, että Microsoftin ehdotus kuulostaa rakentavalta lähestymistavalta. Microsoftin edustajan mukaan yritys tekee kaikkensa, jotta se saisi täytettyä EU:n vaatimukset. Microsoft lupaa laittaa lisää panostuksia dokumentaation tason parantamiseen, joskin se on täysin eri mieltä laatukysymyksistä komission kanssa.

Komissio tutkitutti Microsoftin dokumentaation hiljattain Yhdysvaltalaisella asiantuntijayrityksellä. Sen näkökanta oli, että dokumentaatio oli lähinnä suunnattu "sivumäärän maksimoimiseen, samalla kun oleellinen sisältö minimoitiin".

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös