Microsoftilta kova kilpailija jpeg-kuvaformaatille
Microsoft on yllättäen julkaissut uuden kuvaformaatin, Windows Media Photon, jonka tarkoitus on kilpailla suoraan nykyisin suosituimman jpeg-formaatin kanssa. Wmp-formaatti lisätään Windows Vistaan ja myös Windows XP:hen, ja sen suurin kilpailuvaltti on ärhäkkä pakkaus.
Microsoft on esitellyt uutta Windows Media Photo -kuvaformaattia Windows Hardware Engineering Conference -tapahtumassa Yhdysvalloissa. Microsoftin mukaan wmp-formaattiin on kehitetty uusi pakkaustekniikka, joka pakkaa kuvat samalla laadulla tuplasti tiukemmin kuin jpeg. Käyttäjän havaitsemalta kuvanlaadulta samanlainen wmp-kuva on Microsoftin mukaan siis puolet pienempi kuin jpeg-kuva.
Langaton viestintä suuri hyötyjä
Microsoftin mukaan asiasta on erityisen suurta hyötyä mobiilissa viestinnässä. Tietokoneissa ja kiinteissä verkoissa on nopeutta suurempienkin kuvien käsittelyyn, mutta langattomissa verkoissa ja esimerkiksi älypuhelimissa jopa puolet pienempi kuva on suuri etu. Myös tulostus on muuttumassa pikku hiljaa langattomaksi, jolloin kuvatiedoston koon merkitys kasvaa.
Microsoftin mukaan kuvaformaattia on muutenkin kehitetty nykytiedostomuotoja käytännöllisemmäksi. Esimerkiksi kuvan kääntäminen sujuu nopeasti, ilman kuvan uudelleenkäsittelyä. Tästä on suurta etua esimerkiksi digikameraotosten käsittelyssä.
Itse tekniikka on valmis, mutta sen lisensointikysymykset ovat vielä auki. Microsoftin mukaan lisensoinnista yritetään tehdä sellainen, että formaatti leviäisi mahdollisimman laajaan käyttöön.








