Microsoftin Zune-soitin lupaavassa nosteessa
Microsoftin avaus musiikkisoittimissa näytti ensin kovin varovaiselta ja vaisulta, mutta tuoreiden myyntilukujen valossa Zune-soitin tekikin pienoisen yllätyksen ja nousi markkinoiden kakkoseksi. Vaikka suuntaus jatkuisi, Ipodilla ei kuitenkaan toistaiseksi ole mitään hätää.
Microsoftille lupaavista luvuista kertoi Yhdysvaltojen NDP Group, joka seuraa melko laajasti jälleenmyyntikanavan toimintaa. Sen mukaan Zune nousi ensimmäisinä päivinä 9 prosentin markkinaosuuteen. Lukema ei kuulosta suurelta, mutta sillä yhtiö nousi juuri ja juuri markkinoiden kakkoseksi.
Olosuhteisiin nähden oikein hyvä
Kolmannelle sijalle putosi Sandisk, jonka markkinaosuus oli 8 prosenttia. Apple jatkaa aivan omissa lukemissaan. Yhtiön markkinaosuus Zunen avausviikolla oli 63 prosenttia.
NDP arvioi itsekin, että Zunen aloitus oli olosuhteisiin nähden oikein hyvä. Soitin ei ole yhteensopiva markkinajohtajan eli Applen musiikkikaupan kanssa, ja se sai ristiriitaisia arvioita.
NDP ei tutki joitakin suuria myyjiä, esimerkiksi Wal-Mart-kauppaketjua, eikä Amazon-nettikauppaa. Amazonin lukemissa Zune ei pärjännyt läheskään yhtä hyvin. Todellinen Zunen alkumenestys nähdään vasta vuoden lopun ostoryntäyksen jälkeen.








