Miehet pöyhistelevät naisille kännyköillään

Naiset päinvastoin torjuvat miehiä
Miehet pöyhistelevät naisille kännyköillään

Sukupuoli vaikuttaa kännykänkäyttöön. Kaksi eri tutkimusta miesten ja naisten eroista kännykän käyttäjinä kertoo, että miehet pöyhistelevät kännyköillään ja vilauttelevat niitä arvostusta hakien naisille, kun naiset päinvastoin käyttävät kännyköitään estämään miesten lähestymisyritykset.

Aiempi, kuusi vuotta sitten valmistunut Cultural, Communication and Computing Research Instituten tutkimus kertoo Silicon.comin mukaan miesten käyttävän kännyköitään saadakseen naista, eikä toisen, tuoreemman London School of Economicsin ja The Carphone Warehousen julkaiseman tutkimuksen mukaan asiat ole muuttuneet.

Miehet esittelevät matkapuhelinvarustustaan naisille ja muulle seurueelle kuin riikinkukot pyrstöään. Daamit puolestaan kopeloivat matkapuhelimensa välittömästi esiin ei-toivotun uroon lähestyessä välttyen näin kommunikoimasta.

Kännykkä välittää seksiä

Matkapuhelimet ovat näytelleet muutenkin eri artikkeleiden mukaan suurta osaa miesten ja naisten välisissä suhteissa.

Esimerkiksi saksalaiset jättävät puhelimensa auki aktin ajaksi, jotta ovat tavoitettavissa, mikäli jotain tärkeämpää tapahtuu.

Kännyköillä lähetellään sekä seksiä tihkuvia tekstareita että kuvaviestejä, mutta myös eroilmoituksia.

Miehet pöyhistelevät naisille kännyköillään
Tagit: -
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös